En ehkä ihan joka kerta kirjoita Jalon rallytokotreeneistä, mutta jos näin alkuun. Jos ei kiinnosta, voi hypätä postauksen yli. Kuitenkin ajattelen myös niin, että tämä blogi toimii eräänlaisena treenipäiväkirjanammekin.
Eilen Jalo pääsi siis ensimmäistä kertaa Paulan radalle. Ja kuten arvasinkin, rata oli haastava! Se oli haastava jo pelkästään minullekin, saati sitten Jalolle, jolle ei vielä ole opetettu oikealla olemista ensinkään. Saksalainen käännös on jostain syystä minulle hankala hahmottaa, mutta se sujuu jo vasemmalta; harmi vain tällä radalla se piti suorittaa oikealta puolelta. Lisäksi oli pitkiä kuljetuksia oikealla ja pyörähdyksiä oikealla ja vasemmalla. Toisaalta ei ole kovin vaarallista, jos ihan ei vielä sujunut, osa kylteistä kun taisi olla ihan voittajaluokan tasoisia.
Jalo lähti heti tekemään innolla. Kaikkein eniten ongelmia tuotin taas kerran minä sählätessäni remmin kanssa. Miten se voikin olla niin hankalaa taiteilla remmin, makupalojen ja vaihtojen kanssa!? Jekun kanssahan siirryin siihen, että se oli vapaana, ja silloin kaikki meni hyvin. Se vaan, että jos kisoihin meinaa (ja miksipäs ei meinaisi?), pitää alokasluokka suorittaa hihnassa. Siksi koen, että sitä olisi myös hyvä harjoitella.
Hyvää oli Jalon into ja kontakti: se ei hyökinyt muiden koirien perään, vaan keskittyi minuun ja minun kanssani tekemiseen. Ainoastaan eräs setterityttö sitä kiinnosti kovin, mutta muihin se ei juuri vilkaissutkaan. Muut jutut Jalo hiffaa ihan hyvin, mutta menee ihan jumiin, kun sitä pyytää oikealle sivulle. Tekipä se kerrassaan hienon asennon oikealla niin, että istui ryhdikkäästi kasvot kohti minua! Kaikkia alkoi naurattaa ja ehdotinkin, että tästäpä voisi vaikka kehitellä ihan uuden liikkeen koko lajiin!
Huonoa oli oma sähellykseni, mikä väistämättä vaikutti Jaloonkin. Muut ryhmäläiset kommentoivat treenien jälkeen, että Jalon kontakti minuun oli niin hienoa, että kannattaisi ehkä ensi kerralla kokeilla ilman hihnaa. Enkä minä siis pelkää, että Jalo kellekään mitään tekisi, ihan hyväntahtoinen kun on, mutta olisihan se noloa, että koira karkaisi kentältä muiden luo! Mutta ehkä pitää uskaltaa.
Hieman huonoa oli myös Jalon liikkuminen: sen kropan hallinta ei ole kuulemma ollenkaan niin hyvää kuin esimerkiksi sitä ainakin kaksi kertaa isomman ja raskaamman koiran. Tämäkään ei varsinaisesti yllättynyt: olen ennenkin huomannut, ettei Jalo ehkä oikein hahmota takapäätään. Niin paljon kuin minä kaupunkiasumista rakastankin, on pakko nyt myöntää, että koiralle ja sen keholle olisi hyvä, kun ne pääsisivät useammin ja säännöllisemmin juoksentelemaan vapaana metsään. Kyllä tuo asfaltilla remmilenkkeily vääjäämättä niitä kankeuttaa, ikävä kyllä.
Kaiken kaikkiaan jäi kovin hyvä fiilis! Nyt yritän viikon ajan treenata Jalon kehonhallintaa ja liikettä erilaisin harjoittein, ja jospa sitten ensi viikolla menisimme ihan hihnatta rataa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti