Kesäöisin tulee usein syystä tai toisesta tai ihan vaan syyttä valvottua kovin myöhään. Viime yönä sitten päätimme, että samalla kun koirat vielä pääsisivät myöhäiselle iltaulkoilulle, voisimme me omistajat hakea jotain pientä huikopalaa läheiseltä grilliltä. (Oi, miten minä rakastan keskustassa asumista! Nälän yllättäessä vaikka keskellä yötä on apu lähellä.) Koirat siis mukaan ja menoksi. Niille luvattiin grilliltä nakit.
Jo jonossa Jalo alkoi tehdä tuttavuutta kanssaihmisiin. Se meni lähelle ja haisteli ja antoi vähän rapsuttaa. Jekku ei kiinnittänyt huomiota ihmisiin, sillä olihan siinä niin paljon mielenkiintoisempaakin puuhaa, nimittäin ruoan tähteiden etsiskely maasta. Kovasti molemmat koirat herättivät hilpeyttä ja kiinnostusta.
Istuessamme syömään annoksiamme samaan pöytään istui pari muuta nälkäistä yön kulkijaa. Molemmat olivat kovin kiinnostuneita koirista. Toinen tykkäsi erityisesti Jekusta, joka mielellään antoi rapsuttaa. On kivaa, kun Jekku on niin avoin ja rohkea kaikkien kaveri. Jalokin antoi tosiaan useammankin ihmisen rapsuttaa. Ei se nyt varsinaisesti suin päin hakeudu vieraiden luo silitettäväksi, mutta antaa nätisti tarvittaessa koskea. Hyvä mieli jäi myös siitä, kun molemmat pöytäseuralaisemme kiittivät vilpittömästi seurasta.
Olen kovin onnellinen koiristani. Jekku on alusta asti ollut luonteeltaan rohkea. Jalo on aikuistuessaan rohkaistunut. Pelkäsin niin kovin, että se jää täysin araksi ja epäsosiaaliseksi yksilöksi. Olen iloinen siitä, missä vaiheessa nyt olemme tuon sosiaalisuuden suhteen. Ei sen tarvitse olla kaikkien kaveri, mutta pääasia on, ettei se paniikissa mene karkuun. Olen onnellinen siitä, missä vaiheessa meidän tarinamme on. Tiedän, että kaikki tarinat eivät ole yhtä onnellisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti