Ainahan on ollut tunnettua, että Jekku on mitä ovelin (ja ahnein) pieni koira. Nyt huomasin, että myös Jalo osaa ottaa osaa kieroon peliin. Itse en ole ikinä varsinaisesti pessyt tai putsannut koirieni hampaita, vaan antanut luiden (ja kuivamuonan) hoitaa sen homman. Niinpä taas eräänä iltana annoin pojille luut. Joku possunnahkarulla taisi olla kyseessä.
Jekkuhan ottaa tarjotut suupalat vastaan turhia sumeilematta: se kaappaa tarjotun jutun suuhunsa ja poistuu turvallisemmille vesille. Jalo sen sijaan on aina epäileväinen, eikä ikinä, ikinä, ota kädestä suuhun sitä, mitä sille tarjotaan. Lattialle siis pitää luut laskea. Pienen pohdinnan ja tutkiskelun jälkeen Jalo yleensä sitten poimii tarjotun herkun suuhunsa.
Taas tälläkin kyseessä olevalla kerralla Jalo ensin ihasteli lattialla lepäävää herkkuaan. Jekku oli vienyt omansa makuuhuoneeseen, minä itse tulin olohuoneeseen, ja Jalo oman luunsa kanssa kipitteli viereeni, ja kävi sitten viemässä luun erään laatikon taakse. Vähän ihmettelin, että mistäköhän on kyse. Sitten jäinkin seuraamaan, että mitä poikien välillä tapahtuu. Jekku oli aivan toisaalla syömässä omaa aarrettaan. Jalo istui vieressäni ja toljotti makuuhuoneeseen. Kotvasen kuluttua Jekku tuli olohuoneeseen huuliaan lipoen. Sitten Jalo alkoi toimia: se haki kätketyn luun laatikon takaa ja alkoi suurieleisesti jäystää sitä. Se ryökäle siis odotti, että Jekku syö omansa pois ja alkoi sitten vasta nautiskella omastaan vähän sellaisella ähäkutti-asenteella. Voihan hittolainen!
Mutta Jekkupa ei tästä häiriintynyt. Se hypähti sohvalle lepäämään ihan muina koirina. Kohta Jalolle tuli jano ja se lähti juomaan. Ja sillä välillä Jekku iski takaisin, otti Jalon luun ja vei sen pois. Ovat nuo aikamoisia epeleitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti