Vuosi 2014 on alkanut hyvin hyvin rauhallisesti, eikä varsinaista raportoitavaa kyllä ole. Sen verran voisin todeta, että vuosi vaihtui hyvin (rauhallisesti). Vähän jännitin, mitä Jalo tuumii raketeista. No, eipä tuo tuumannut mitään. Olimme äitini luona esikaupunkialueella, mutta eipä siellä kovin lujaa paukkunut. Sisällä pojat söivät uuden vuoden herkkujaan (mm. kuivattua naudan päänahkaa, nam) ja Jalo leikki uudella, mudinkestävällä pallollaan. Ulkona kävimme vuoden vaihduttua, jolloin kyllä raketteja vieläkin poksahteli. Jalo seurasi niitä katseellaan lähinnä kiinnostuneesti. Mitään pelon merkkejä se ei osoittanut. Huh helpotus.
Niin, tuo mudinkestävä pallo. Jalohan on tuhonnut kaikki lelunsa keskimäärin 23 minuutissa. Eli leluista ei juuri riemua ole riittänyt, ei sen enempää Jalolle kuin Jekullekaan, jonka lelut tuhotaan, kun omat on suolistettu. Niinpä kysyin lähieläinkaupasta jotain kestävämpää. Minulle suositeltiin lelua nimeltä Everlasting, joka olisi samalla myös makupala. Se on siis kovaa silikonia/muovia/jotain ainetta, jonka pitäisi koiran käsittelyssä kestää. Sen sisällä on kovaa tekoa oleva makupala. Eli koira voisi sekä järsiä sisustaa että leikkiä kapistuksella. Sillä kuitenkin oli sen verran hintaa, etten tässä vaiheessa siihen investoinut. Varsinkin, kun sitten pitäisi tietysti ostaa Jekullekin omansa. Tyydyin siis ostamaan pallon, joka niin ikään on kovaa, joskin joustavaa materiaalia. Ja tadaa, se on pysynyt ehjänä! Siinä oli pidikkeenä naru, joka toki hajosi minuuteissa, mutta ei sen niin väliä. Jalo pomputtelee palloa ja välillä jäystää sitä tyytyväisenä.
Jekun rally-toko jatkuu ensi viikolla, samaten agility. Jalolle en vieläkään ole keksinyt aktiviteettia. Vinkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti