Eilen töiden jälkeen väsytti aivan suunnattomasti. Otin pienet torkut, mutta väsytti silti. Raahauduin kauppaan ja mietin hetken, jaksanko lähteä illan treeneihin. Onneksi valitsin lähtemisen. Kunpa jatkossakin muistaisin, että vaikka väsyttäisi, treeneissä ainakin mieli piristyy ja virkistyy!
Oli siis aivan superkivaa. 17 esteen radasta pääsimme aika vaivattomasti esteelle 10 ja pienen räpiköinnin jälkeen siitä saimme jatkettua loppuun. Treenikaveri neuvoi, että kolmosesteelle kannattaa tehdä vastakäännös. Ja minä olin ihan, että mikä v***n vastakäännös. Treenikaveri ystävällisesti neuvoi ja sanoi, että itse ajattelee sen aina nimellä vatsakäännös, sillä siinä käännytään koiraa vastaan ja ikään kuin oman vatsan kautta ympäri. Ymmärsittekö? Ei se mitään, en minäkään tästä omasta selostuksestani olisi ymmärtänyt. Nyt jäin tässä pohtimaan, että mikä ero on vastakäännöksellä ja jaakotuksella? Vai ovatko ne sama asia? No, jotain vastakäännöksen tapaista yritin siihen kolmoselle sitten räpeltää. Ja rata jatkui hyvin aina kymmenennelle esteelle asti. Kuvio meni niin, että puomilta hypyn kautta suoraan putkeen. Tiedättekö, mitä Jekku teki? Se säntäsi kaksi ekaa kertaa hypyltä kepeille, vaikka minä jäin niin, että välissämme meni se putki. Ja Jekku suoritti ne kepit itsenäisesti ja oikein! Vaikka se teki väärin, olin silti suunnattoman iloinen, kun huomasin, että osaahan se ne kepit, kun ne sattuvat olemaan sopivasti hollilla.
Ongelmaksi muodostui se, että Jekku ei kuunnellut käskyjäni ja tullut ohjaukseeni (eli minä en saanut sitä haltuuni), vaan se itsepintaisesti pyrki niille kepeille. Syynä ehkä saattoi olla se, että minä jostain syystä kumarruin kutsumaan Jekkua, kun minun olisi pitänyt pysyä pystyssä ja vetää Jekkua puoleeni. Lopulta saatiin sitten sekin kuvio onnistumaan ja sain Jekun sinne putkeen. Huh. Jäi kyllä kaikkinensa aivan kerrassaan mahtava fiilis näistä treeneistä!
Nyt minun pitäisi vaan saada itselleni enemmän vauhtia. Pakko kai alkaa treenata juoksemista tässä jossain välissä. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti