Jalo pääsi eilen pitkästä, pitkästä aikaa tokoilemaan, kun ostin eräältä tutulta irtotunnin Tuijalle. Kyseessä oli alo-evl -luokkien kurssi, jossa oli mukana hyvinkin osaavia koirakoita. Vähän puntit tutisten suuntasin Jalon kanssa koirakoululle.
Jalo oli alusta alkaen hieman levoton, eikä osannut ensinkään rauhoittua, kuten se ennen on osannut. Pari kertaa se tempaisi remmistä toisen koirakon perään, tai lähinnä lentävän lelun perään. Muuten se käyttäytyi ihan kivasti, ellei jatkuvaa piippaamista oteta huomioon. En tiedä, oliko kyse innostuksesta, vai mistä.
Pidemmälle ehtineet koirakot tekivät tasamaannoutoa ja hyppynoutoa. Niitä oli todella mahtavaa seurata! Oli oikeastaan kivaa olla tuollaisella tunnilla, kun pääsi näkemään niitä oikeasti taitavia koirakoita. Vähän sama kuin agilityssa: hienoa, mutta toisaalta tuli tunne, että pääsemmekö me ikinä moisiin suorituksiin.
Alo-luokan koirakot sen sijaan tekivät liikkestä pysäytystä. Kävi tuuri, sillä juuri tämä liike on se, mitä itsekseen (ainakin kerrostaloasunnossa) on äärimmäisen vaikeaa harjoitella. Tätä emme siis ole tehneet sitten viime tokokurssin. Kaikkea muuta pientä toki kyllä, se sanottakoon. Esimerkiksi perusasento on nyt kuosissa aika hyvin. No, tuohon pysäytykseen. Itsehän olen tehnyt sitä niin, että heitän palkan Jalon taakse samalla, kun annan pysäytyskäskyn ja lähes heti myös vapautan. Ihan hyvin tuo oli Jalolla muistissa; se pysähtyi kivasti, minä sain jatkettua matkaani ja vapautettua Jalon lelulle. Tuija käski kokeilla myös niin, että jätän palkan valmiiksi taakse. Sekin toimi, tosin Jalo ei lähtenyt mukaani niin hyvin, kun se yritti tuijotella palkkaa. Niin, tässä olen käyttänyt siis lelupalkkaa.
Tuija kysyi, onko toistoja takana kymmeniä vai satoja. Vähän valitellen totesin, että lähempänä niitä kymmeniä kuin satoja ollaan. Eli ei siis ihme, että olemme vielä alkutekijöissä. Nyt, jos saisi edelleen treenattua, voisi alkaa hiljalleen rakentaa tuohon viivettä.
Kokeilimme myös sellaista mallia, mitä olisi helppo tehdä kotonakin. Eli ihan vain pysäytystä ja namipalkkaa taakse. Tätä pitää siis jatkaa enemmän.
Lopuksi oli vähän aikaa niin, että jokainen koirakko sai toivoa jonkin pienen lyhyen harjoitteen, mitä tehdä Tuijan valvovan silmän alla. Minä tilasin meille luoksepäästävyyden. Se tosin olisi ollut luvassa muutenkin ihan lopuksi, mutta ei haitannut, vaikka sitä teki pariinkin kertaan. Edistystä on tapahtunut tässäkin! Nyt Jalo päästi Tuijan jo aika lähelle viereen. Vasta, kuin Tuija kyykistyi, Jalo peruutti pois. Teimme myös niin, että Tuija tuli eteeni, antoi minulle makupaloja ja minä niitä edelleen Jalolle. Harmi vaan, että olimme Tuijan kanssa sen verran sähköisiä tyyppejä, että Jalo tietysti sai sähköiskun kädestäni! Sen jälkeen se hetken arasteli namin ottamista, hiton hitto.
Viimeisenä liikkeenä oli koko porukan paikkamakuu, jokaiselle tasonsa mukaan. Tämänkin alkuun tuli se luoksepäästävyys. Nyt teimme tosin niin, että päästin Jalon ihan vain katsomaan Tuijaa ja hän vähän sitä namitti.
Paikkamakuussa Jalo oli aluksi vähän levoton ja katseli viereistä koiraa, mutta sai lopulta keskityttyä hyvin. Kävin sitä pari kertaa palkkaamassa välillä. 1,5 minuuttia se sitten pysyi paikoillaan, kunnes nousi perääni. Pahus! Sitten tein vain niin, että laitoin Jalon uudelleen makaamaan, käskin olla paikalla, otin pari askelta, palasin palkkaamaan ja vapautin.
Ihan tyytyväinen kuitenkin olen eilisiin treeneihin. Nyt loppukevään onkin sitten joka toinen viikko tottista mudiporukalla, joten Jalolle tulee säännöllisempää kunnollista treeniä, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti