Tekniikkakurssin treeneistä ehdinkin jo kertoa, mutta muut kolme ajattelin niputtaa yhteen nyt. Tosin aloin juuri miettiä, että muistanko Jalon tiistain tokosta mitään. No, kaipa minä jotain. En kuitenkaan viitsi (lue: jaksa/ehdi) jokaisesta erikseen kirjoittaa.
Tiistaina Jalo osoitti taas vähän viitteitä luonteestaan ja innostaan tehdä. Nyt ensimmäistä kertaa se ei olisi malttanut odottaa vuoroaan, vaan yritti lähteä viereisen koiran perään liikkeisiin. Teimme (muistaakseni) maahanmenoa ja luoksetuloa. Jalo "tippuu" aika kivasti maahan, eli sen tekniikassa ei ole valittamista. Iloinen olin siitä, että se tulee nyt perusasentoon aika kivasti, eli sillä on selkeästi jo ajatus siitä, mitä sivulle-käsky tarkoittaa. Luoksetulossa harjoittelimme ensin paikalla pysymistä. Otin käskyksi odota-sanan, vaikka vaarana on, että sitä helposti voisi käyttää arjessakin. En oikeastaan muista, miksi otin sen tähän yhteyteen. Oikeasti olen kohta aivan solmussa näiden eri käskyjen kanssa! Tein aluksi ihan varovaisia askeleen tai parin erkaantumisia Jalosta. Kun näytin tyhjät kädet, Jalo jäi ihan kivasti. Jos sillä oli pienikin epäilys, että kädessäni saattaisi olla nameja, se tuli eteeni kurkkimaan. Tätä pitää siis treenata kovasti. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen Jalon tekemiseen ja edistymiseen.
Torstaina sitten tokoilin Jekun kanssa. Sen kanssa teemana oli liikkeestä maahan. Jekulla oli vähän häilyvyyttä eri kertojen välillä. Välillä se putosi maahan hyvin, välillä istumisen kautta, välilä viiveellä. Tätä siis pitäisi treenata. Joka kerralta Tuijalla kyllä tarttuu mukaan jotain uusia huomioita tai asioita. Nyt esimerkiksi palkkaamisen suhteen: sen sijaan, että lykkäisin namin Jekun suuhun maahanmenon yhteydessä, pitäisi minun laittaa palkka maahan Jekun tassujen väliin. Niin simppeliä, mutta enpä vaan ole tullut ajatelleeksi aiemmin.
Lopuksi teimme torstaina vielä luoksepäästävyyttä sekä paikallaoloa. Nyt Jekku kesti jo todella hyvin, että Tuija tuli viereen ja koski. Vähän sen teki mieli katsoa Tuijaan, mutta parin käskyn jälkeen se suuntasi katseensa minuun. Maassa se pysyi paikallaan noin minuutin. Jotenkin minulla oli sellainen hyvä ja turvallinen fiilis, ettei Jekulla edes ollut meininkiä varastaa siitä. Se myös pysyi paikoillaan minun tullessa takaisin sen luokse. Ja sitten kun kyykistyin, se nousi! Hiton hitto. Niin lähellä! Alan myös olla vakuuttunut siitä, ettei toko ole Jekun laji. Rallytokoa voisimme jossain vaiheessa kokeilla. Olemme molemmat liian huithapeleita tähän. Jalossa on minun toiveeni, sillä sitä on tähän opetettu nyt pennusta asti ja sillä on enemmän miellyttämisenhalua ja tekemisen meininkiä.
Viikon huipensi taas perjantain agilitytreenit Jekun kanssa. Tai no huipensi ja huipensi. Ekan radan jälkeen minulle kerrottiin, että toinen meistä oli tumpelo, ja se ei ollut Jekku. Huoh. Mutta hyvässä hengessä tämä kaikki kerrottiin. Olen niin iloinen tästä uudesta treeniryhmästämme! Vaikka minä vielä tumpeloin, tuntuu, että olemme jo edenneet muutamin harppauksin. Tai kaipa tuo koira tekisi, jos minä en mokailisi. Mutta jotain oikeasti hyvääkin: vauhtia löytyi jo paremmin kuin viimeksi! Myös uusia oivalluksia sain. Tämän pitäisi kai olla itsestäänselvyys, mutta eipä vain näköjään ole ollut. Nimittäin esteiden merkkaaminen. Nyt kävi selväksi se, miten paljon hyödyttää muiden ratojen katselu. Nyt hoksasin, miten esteiden merkkaaminen parhaimmillaan tehdään. Ja toinen tärkeä opetus liittyen sekä merkkaamiseen että muuhunkin tekemiseen: luota koiraan! Minä kai liikaa varmistelen tai epävarmuustelen. Pitäisi luottaa siihen, että koira lukitsee sen esteen, vaikka en koko aikaa käsi ojossa olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti