Voi, miten sitä voikaan iloita pienestä! Kuten nyt vaikka siitä, että pääsee agilitytreeneihin! Vaikka edelleen tuntuu (koutsin sanoista huolimatta), että olen ihan ruosteessa, on kiva silti päästä radalle. Eikä tänäänkään nyt ihan penkin alle mennyt, vaikka minä unohtelinkin rataa ja suunnittelemiani kuvioita. Välillä tuntui sentään ihan agilitylta!
Kepit ja varmat kontaktit ovat kompastuskivemme, edelleen. Toisaalta sain sentään kerran leieröityä kepit. Treenien huippukohta oli radan alku. Siinä oli hypyn, renkaan ja hypyn suora, jonka jälkeen piti kääntää seuraavalle hypylle (kas, olen unohtanut tyystin termistön!). Aluksi aloitin niin, että itse sijoituin radalle hieman ennen rengasta ja kutsuin siitä Jekkua tulemaan. Olavin kehotuksesta seuraavilla kierroksilla vedin niin, että kävelin sinne kolmannen hypyn taakse ja kutsuin. Ja kas! Jekku pysyi ja lähti hienosti. Jee! Takaakierrot alkavat sujua aina paremmin ja hahmotan, mihin kannattaa tehdä persjättö. Pientä edistystä, mutta silti olen tyytyväinen! Kyllä tämä tästä! Ainakin treenimotivaatiota on tullut lisää.
Asetan nyt sellaisen tavoitteen, että vielä kevään aikana pääsisimme kisaamaan. Omaa kuntoa pitäisi kohottaa ja ihan ennen kaikkea pitäisi opetella muistamaan se hiton rata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti