Voi hyvänen aika! Olisi ollut kirjoitettavaa vaikka kuinka (ainakin kaksi aihetta!) mutta ei sitten sopivaa hetkeä siihen. Harmillista, kun blogivuosi alkoi aika reippaasti, että nytkö sitten tuli notkahdus. Toivottavasti ei.
Ei siis mitään ihmeellistä ole ollut toisaalta kuitenkaan. Lähinnä olisin voinut kirjoitella ystävänpäiväntreffeistä, joilla vilisti noin 12 pikkumustaa. Eipä siellä sinänsä ihmeitä tapahtunut. Tosin olimme aika kauan ja kiersimme vakiokiekkamme peräti kahdesti! Sää oli ok. Ei liian märkä eikä kylmä. Luntakin oli vähän. Alun perin sinne piti tulla valokuvaaja kuvaamaan Luupäitä, mutta se peruttiin, kun vaikutti, että maa on musta ja märkä. No, ei se sitten treffipäivänä ollutkaan. Nyt sitten keväällä olisi toivottavasti taas mukana valokuvaaja. Olisi niin kiva saada kunnon kuvia noista vipeltäjistä!
Me olemme Jekun kanssa viettäneet (laatu)aikaa kaksin, kun Mies on ollut äitinsä luona talon- ja koiranvahtina anopin ollessa reissussa. Kyllä vaan on ollut outoa olla yhden koiran kanssa! Onhan lenkkeily toki ollut helppoa, se on pakko myöntää. Mutta kyllä Jekku selvästi Jaloa kaipaa. Nuo eivät ennen ole olleet näin pitkää aikaa erossa toisistaan. Jekku on ollut todella paljon haukkuherkempi nyt. Varsinkin öisin se ilmeisesti vartioi reviiriään, ja sekös on kiusallista. Kävin jopa hankkimassa sellaisen haukunestolaitteen... Arvaatteko, miten kävi Luupään kanssa? No, ehkä siitä sitten oma postauksensa myöhemmin... Lisäksi Jekku on aivan suunnattomasti kaivannut huomiotani, mitä se ei ennen juuri ole tehnyt. Toki olen sen kanssa leikkinyt nyt enemmän, mutta silti sen huomionhakuisuus on ollut suurempaa verrattuna aiempaan.
Jalo puolestaan on siis saanut viettää aikaa veljensä kanssa. Ensimmäisen päivän iltana Mies kommentoi, että Jalo näyttää ihan hirveältä, kun on yltäpäältä kuolassa. Mies oli myös videoinut veljesten leikin jälkeistä olotilaa, eli lähinnä huohotusta. Se oli melkoista se. Sittemmin meininki oli kuulemma rauhoittunut ja tasoittunut.
Tänään kävin hakemassa Jalon kotiin. Romun kanssa kaikki olisi mennyt hyvin, mutta anoppilan kissa ei oikein tottunut Jaloon. Jalo osoitti kuulemma kiinnostusta kissaa kohtaan, mutta kissa halusi vältellä kohtaamista ja pysytteli vain yläkerrassa, jonne Jalo ei osaa, raukka, kiivetä. Niinpä totesimme, että ehkä on parempi, että Jalo tulee jo kotiin.
Hississä matkalla kotiin vähän mietin, että mitähän tapahtuu; miten Jekku ja Jalo suhtautuvat toisiinsa tauon jälkeen. No, Jekku oli lähinnä iloinen nähdessään minut, Jalo livahti asunnon uumeniin ja alle puolessa minuutissa löysi lelun, jonka olin Jekulle antanut. Jalo siis omi sen ja on viihtynyt nyt koko illan uuden lelunsa parissa. Että sellainen iloinen jälleennäkeminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti