Jalo on jäänyt valitettavan vähälle treenille tämän vuoden puolella. Toki yritän päivittäin kotona tehdä jotain, mutta ei se kuitenkaan ole sama kuin ohjattu treeni. En pystynyt jatkamaan Paulan rally-tokossa, mikä kovasti harmittaa. Onneksi löysin sellaisen rally-tokoryhmän, joka kokoontuu oikeastaan viikottain, mutta jonne ei ole ikään kuin pakko sitoutua joka kerraksi, vaan saa aina ilmoittaa, milloin pääsisi tulemaan. Kouluttajana on vanha agilitykouluttajani Outi Vormisto.
Muutamien mutkien jälkeen pääsimme mukaan vasta tänään. Jännitti taas melkoisesti, että mitenkä Jalo pärjää. Suurin ongelma sille taisi olla häkkiin meneminen. Toinen vaihtoehto toki olisi pitää koira autossa aina odotteluajat, mutta jotenkin kivempi ottaa se sisätiloihin mukaan. Treenit ovat Vanton tilalla Raisiossa. Hallissa on aidattu alue, jonne rata rakennettiin, ja odottelu tapahtui siis radan ulkopuolella. Tämä on sikäli Jalolle ideaalia, että ei tule kiusausta ottaa häiriötä muista koirista.
Ensin vetäisimme radan ihan kokonaan läpi. Meni aika paljon paremmin, mitä uskalsin odottaa. Toisaalta itsekin hahmotin oman epävarmuuteni: sekoilin sanoissani ja käskyissäni, kun en muistanut, mitä missäkin kohtaa olisi pitänyt sanoa. Olin siis epäjohdonmukainen koiralle. Outi on kyllä tarkkaakin tarkempi, joten palautetta tuli. Mutta hyvä niin! Tuntuu, että taas tuli uusia oivalluksia ja näkökulmia tekemiseen.
Toivon, että muistaisin edes osan kotiläksyistä, joita saimme. Ainakin siis Jalolle pitäisi opettaa sivulle ja eteen tuleminen paljon selkeämmäksi. Myös takapään käyttöä tulisi treenata. Oikeastaan nämä kaikki tämänkin kerran kompastuskivet olivat sellaisia, jotka olivat jo tiedossa, vaikka eivät ehkä tiedostettuina.
Paria juttua Outi yritti itse kokeilla Jalon kanssa. Maltoin mieleni, enkä toppuutellut, vaan ajattelin, että kyllä Outin hommansa osaa. Siis kun Jalolla on ollut taipumusta reagoida voimakkaasti vieraaseen tyyppiin, jos tämä on epävarma. Mutta nytpä kaikki meni hyvin. Tai paremmin kuin hyvin! Ei Jalo nyt ihan sentään täysin totellut, mutta tarjosi Outille istumista ja maahan menoa, vaikka tosin sivulle tuloa yritettiin opettaa. Samaten Jalo jäi Outin huomaan, kun itse yritin viilata askelkuvioitani. Kyllä se niin vain on, että asenne merkitsee todella paljon! Olen todella tyytyväinen Jalon käytökseen! Kehtaamme siis mennä jatkossakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti