Eilen pääsin taas Jekun kanssa treeneihin. Olavi rakensi mielestäni helpohkon radan, mutta siinä lähtöön marssiessani ounastelin, että kyllä siinä vielä joku mättää. No, mätti heti esteellä kaksi, kun Jekku sujahti ohi keppien. Korjauksen jälkeen kepit menivät tällä kerralla hienosti. Sitten sössin yhtä ohjausta, johon sitten opastettuna sain rakennettua persjätön.
Kolmannen kierroksen jälkeen Olavi kysyi pilke silmäkulmassa, että unohtuikohan minulta jotain. Unohtui nimittäin oikea järjestys; sujuvasti siirryin esteeltä 10 esteelle 13. Hups. Mutta kukapa niitä laskee, enkä minä nyt humanistina niin tarkka numeroista ole. Loppujen lopuksi olin kyllä oikein tyytyväinen suoritukseemme. Sen verran tuli tehtyä, että Jekku alkoi osoittaa väsymisen merkkejä. Itse olen yskäinen, joten kunto ei ole kohdillaan. Siksipä olikin melkoinen yllätys, kun Olavi kommentoi juoksuni parantuneen! En voi kuin ihmetellä, että mitenkä. Kuitenkin melkein vuoden totaalinen tauko alla. Outoa. Mutta kiva näin! Ehkä tauko on tehnyt terää?
Treenit huipentuivat, kun Olavi kysyi, haluaisinko mennä radan Pauli-belgin kanssa. Epäilin vahvasti kykyjäni ja pelkäsin sössiväni ja kyllä jännitti, mutta sen verran yllytyshullu olen, että lupasin mennä. Ja se vasta oli menoa se! Huh ja vau! Olihan siinä nyt pari kohtaa, jotka menivät vähän hilkulle, mutta yllätin ihan itsenikin, sen verran kivasti Pauli ohjaustani totteli! Sitä oli myös tavattoman ihana ohjata, kun se tottelee niin pientäkin vihjettä. Jälkikäteen Olavi tunnusti tämän olleen jonkinlainen testi ja että kestääkö kanttini. Kestihän se! Olen iloinen, että sain tämän mahdollisuuden kokeilla kartturoida maksikokoista koiraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti