Anteeksi radiohiljaisuus. Pimeys ja kylmyys lienevät vieneet vähän puhtia pois, eikä inpiraatio ole oikein säteillyt. Ajattelin nyt kuitenkin vähän kirjoitella jotakin, että täälläkin olisi edes jotain nähtävää. Yleisesti ottaen elämäämme ei tällä hetkellä kuulu mitään ihmeempiä. Agilitytreenit kerran viikossa ja sen lisäksi vain ihan tavallisia lenkkejä.
Viime viikolla treeneissä oli oikein hyvä tekemisen meininki. Ehdimme tehdä radan varmaan kolmesti alusta loppuun ja sitten pari pienempää pätkää, mitä piti hioa. Nyt kunnon luupäisyys nostaa päätään Jekussa: vaikka minä tällä kerralla kuulemma ohjasin ihan oikein koiraa putkeen, se livahti takaani puomille, koska, noh, puomi nyt vaan on niin kiva. Jotenkin löysin sellaisen määrätietoisemman vaihteen itsestäni, joten lopulta sain koiran menemään jotakuinkin sinne, minne halusin. Ohjaaja totesi taas, että Jekku on kyllä kiva, kun se menee, minne minä näytän. Siis se seuraa ilmeisen tarkasti vartaloni liikkeitä, jotka sitten kuitenkin osoittavat väärään suuntaan. No, hyvä kuitenkin näin päin.
Agilityn lisäksi ei siis kuulu mitään ihmeempiä. Kerran viikossa olemme lisäksi nyt käyneet yhdessä Sofi-ranskiksen kanssa ulkoilemassa. Käymme eräällä kentällä, jossa koirat pääsevät juoksemaan. Kauhukaksikon menoa on mahtavaa seurata. Jekku ei ole missään ikinä irrotellut kuten tuolla Sofin kanssa. Se juoksee häntä suorana Sofi perässään. Välillä kaksikko tumpsahtaa toisiaan päin, mutta se ei tahtia haittaa.
Agilityn ja kenttäilottelun lisäksi olemme aika paljon jouten. Tai no, minulla riittää töitä välillä kotiinkin asti, minkä lisäksi uusimmatn rotujärjestön lehden kokoaminen on vienyt aikaa. Jekku osaa kyllä hyvin myös ottaa ihan vaan rennosti. Se on nyt hoksannut, miten mukavaa onkaan makoilla sängyssä peiton päällä pää tyynyllä. Välillä se myös möyrii itsensä peiton alle ja jää sinne. Kylmä taitaa vähän vaivata sitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti