Olen kertonut aiemmin Jekun siltakammosta; se kun ei aina oikein suostu ylittämään siltoja, vaan pahimmillaan se kiipeää syliin ja se pitää kantaa yli. Pahin on ollut junasilta. Siis se silta Aurajoen yli, jota pitkin junat Helsinkiin ja takaisin kulkevat. Jostain syystä Jekulla on aina kova hinku tuolle sillalle mutta sitten se hyytyy jo heti alkuun. Se ottaa pari askelta, pysähtyy, jähmettyy, menee vähän kyyryyn, ja jos minä kyykistyn, se tulee luo ja pyytää syliin. Sillä tavoin on tuo silta ylitetty useastikin.
Viime viikolla tapahtui jotain, en edes itse tiedä mitä. Jekku halusi sillalle, ja minä menin. Ajattelin, että katsotaan, miten kauas tällä kertaa pääsemme. Ja tiedättekös mitä?! Me pääsimme loppuun asti! Meno oli hidasta ja Jekku kulki kyyryssä mutta päättäväisesti. Tuntui, että sillä oli selkeästi sellainen "nyt tai ei koskaan" -meininki. Minä itse olisin varmaan pärjännyt upeasti eläimille lässytyksen MM-kisoissa, sen verran maireasti minä Jekkua kehuin pitkin matkaa. Olin kyllä tavattoman ylpeä Jekusta! Toistimme tuon matkan sitten vielä toisenkin kerran, kun kerran alkuun päästiin. Ja tästä huomio itselle: katso jatkossa, milloin Helsingin junia kulkee. Nyt vältimme hiuksen hienosti olemasta sillalla samaan aikaan junan kansssa. Jos niin olisi käynyt, voi olla, että siltojen ylittelyt olisivat jääneet siihen.
No, se silloista. Tänä viikonloppuna Liedossa ATT:n areenalla kisattiin agilityn MM-kisapaikoista. Me kävimme Miehen kanssa eilen Helsingissä, mutta tänään ajattelin mennä seuraamaan kisoja. Äitinikin lähti mukaan. Niin kivaa, kun hänkin on innostunut seuraamaan agilitya ja oli ihan fiiliksissä itse kisapaikalla!
Agilityrata oli alkanut ja aamulla kahdeksalta, ja meidän tullessa paikalle menossa oli minien hyppyrataan tutustuminen. Tietysti agilityrata tai itse finaali olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mutta vauhtia, jännitystä ja tunnelmaa oli tuossa hyppyradassakin. Katsoimme minit ja medit kokonaan, maksit ehkä puoleenväliin.
Vaikka itsellä on minikoira, täytyy sanoa, että medit ja maksit ovat mielenkiintoisimpia. Maksit siksi, että koirat ovat isoja ja vauhti ja meininki sen mukaista. Miinusta mineissä ja makseissa on pari dominoivaa rotua: mineissä lähinnä sheltit ja jackrusselit, makseissa bordercolliet. Medeissä tuntuu olevan eniten rotukirjoa, mikä on hienoa!
Sydämen sulatti erityisesti pumit (koska meillä on ollut sellainen), belggarit (Musti!) ja mudit (koska meille vielä joskus tulee sellainen). Lisäksi aivan ihana ja sympaattinen oli suomen lapinkoira. Oi, miten se oli söpö! Hienoa oli myös seurata taitavia ohjaajia ja taitavia koiria. Vau, mitä meininkiä. Olisi tämän sunnuntain voinut huonomminkin käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti