Olipa muuten aivan mahtitreenit tänään, alun takkuilusta huolimatta! Rata alkoi A-esteellä, joten vähän jännitti. Ja kävi kuten pelkäsin: Jekku varasti mennen tullen esteelle. Tuli todella nolo olo: enkö minä, hitto vie, nyt saa koiraa hallintaani. No, lopulta saimme tehtyä muutamankin onnistuneen suorituksen. Taas tuli uutta oppia! Ennenhän olen heittänyt namialustalle makupaloja yksitellen, jolloin Jekku on yleensä ehtinyt jo livahtaa alas esteeltä. Nyt kouluttaja ripotteli alustalle reippaasti nameja, joten Jekku pysähtyi syömään niitä minun hokiessa vieressä "koske" ja "jess, hieno". Siinä se seisoi, kuten pitääkin ja lähti vasta, kun vapautin sen.
Sitten jätimme A-esteen ja siirryimme loppuradalle. Tällä kertaa pääsimme tekemään ihan loppuun asti. Hyppy, suora putki, kaksi hyppyä, mutkaputki, hyppy, suora putki uudelleen, hyppy ja kepit. Kepeissä oli verkot, joten saimme nekin tehtyä. Sain kommenttia liiasta kehumisesta: ylenpalttiset kehut tulisi jättää vaikeimpiin kohtiin ja kannustaa jotenkin muuten innokkaalla äänellä. Siis vaikka "mene mene" tai jotain sellaista. Infoa tuli oikeastaan niin paljon, etten saa sitä kaikkea nyt edes palautettua mieleeni. Niin, sitten oma asenteeni pitäisi olla innokkaampi. Siis niin, että toisin sen innostuksen ihan näkyviin asti. Että Jekullekin tulisi sellainen tekemisen meininki. Minä kuulemma liikaa jään katsomaan taakseni Jekkuun, jolloin vauhti hidastuu. Pitäisi rohkeammin vain itse juosta, eikä jäädä odottamaan koiraa. Ja löytyihän se vauhti sieltä! Muut kommentoivatkin, ettei Jekku ole mennyt ikinä niin lujaa kuin nyt. Kouluttaja kysyi, että huomasinko. Ei, en huomannut, olin liian kiireinen siinä juostessani. Jekku klaarasi myös kepit nyt, kun niissä oli verkot. Se vaan paineli vauhdilla ihan oikeasta lävestä sisään ja tuli vauhdilla läpi. Jäi aivan mahtava fiilis tästä kerrasta! Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti