perjantai 29. kesäkuuta 2012

Muodossa ja keskiaikamarkkinat

Täällä alkoi eilen keskiaikamarkkinat. Totesin sen karvaan omakohtaisesti, kun tavallisella päiväkävelyllä osuin jokirantaan. Ranta, joka normaalisti on täynnä Jekun mielestä ihania hajuja, oli nyt kaikenlaisten kojujen kansoittama. Hajut olivat toki yhä siellä jossain, eikä Jekku ymmärtänyt, miksei muka päässyt niitä haistelemaan. Itsehän olin toki kiinnostunut kojujen annista, mutta ei niitä oikein voinut Jekun kanssa pysähtyä kunnolla katsomaan.

Eräs seurue meidät pysäytti ja jäi ihastelemaan Jekkua. Jekku suhtautui aluksi vähän varauksellisesti, kun olisi mieluummin mennyt kaikkien hajujen perään. Mutta lopulta se totesi, että ei kai auta ja alkoi sosiaaliseksi. Seurueeseen kuulunut nainen kertoi, että heillä itsellään on japanin pystykorvia ja siksi hän nyt niin innokkaasti tutki Jekkua, kun skipeissä ja japseissa on ulkonäössä vähän jotain samaa, olkoonkin, että toinen on musta ja toinen valkoinen. Nainen kyseli tarkkaan Jekusta ja rodusta ylipäätään ja lopuksi totesi, että vaikuttaa kyllä kivalta rodulta. Hän myös kehui, että onpa hyväluonteinen yksilö! Että ei ihan kuka tahansa olisi antanut vieraan ihmisen niin palluttaa. Hyvä Jekku!

Tässä vaiheessa sain kuitenkin tarpeekseni rannan ruuhkasta ja päätin poiketa väljemmille vesille ylös Brahenkatua. Satuimmepa sitten putiikkiin nimeltä Muodossa. Sitä pitää agilitykurssiltamme tuttu tyttö ja hyvinä assistentteina liikkeessä toimivat hänen koiransa. Niinpä poikkesimme Jekun kanssa peremmälle. Jekusta oli hauskaa nähdä Taika-snautseria pitkästä aikaa, ja minusta oli mukavaa näpelöidä liikkeen tarjontaa. Tyhjin käsin en poistunut nytkään... Huoh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti