keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kesäiset treffit

Tänään oli vuorossa kesäkuun treffit. Aika urosvoittoista oli, joten sanomistahan siitä tuli. Tyttöjä ei tainnut olla paikalla kuin Elli ja Vilma. Jekku oli, ehkä vähän yllätyksekseni, todellinen diplomaatti. Sitä vuotta nuorempi Milo yritti haastaa Jekkua vähän väliä, mutta Jekku lähinnä käänsi selkänsä ja kylkensä kohti Miloa, eikä lähtenyt kähinöimään. Sen sijaan Velmun tai Vilin kanssa meinasi pari kertaa tulla sen verran rajua riitaa, että minun piti ihan mennä väliin. Vili ja Velmu ovat Jekun kanssa lähes samanikäisiä, joten voisikohan tora johtua siitä. Luulisi, että Jekku olisi myös nuoremmalleen näyttänyt kaapin paikan, mutta ehkä se ei viitsinyt moiseen ryhtyä.

Kivaa oli taas kerran pienistä kähyistä huolimatta! Velmun porukat tarjosivat "mitalikahvit", eli treffioloissa karkkia. Jekku sai tuomisiksi muutaman puruluun, jotka eivät Vilille tai Velmulle kelvanneet.

Nyt on ollut melko lämmintä, joten Jekku on ihan sippi. Treffeiltä palattuamme se on vaan maannut erinäisissä paikoissa. Kun kävin jääkaapilla, se heräsi, mutta kun mitään ei sille herunut, se lähti huokaisten kohti seuraavaa makuupaikkaa.

Tässä vielä pari kuvaa treffeiltä, kuvaajana Anita Kallionpää.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti