torstai 28. kesäkuuta 2012

Punkkeja!

No niin, kesän ekat punkit bongattu. Oikeastaan tämä tapahtui jo juhannuksena, mutta en ole saanut aikaiseksi mainita siitä kuin vasta nyt. Ensimmäiset yksilöt tulivat, kun Mies kävi Jekun kanssa äitini talon lähellä olevassa metsikössä. Eka havainto tuli Miehen jalasta, jossa se pikku punkin pirulainen tepasteli ilmeisesti etsimässä sopivaa kohtaa iskeä kiinni. Sitä ei tullut, hähhähhää. Tästä havainnosta järkyttyneenä aloin kovalla vimmalla pöyhiä ja tutkia Jekun turkkia, josta sitten toinen mokoma tipahtikin. Hyi ällötys ja inhotus.

Seuraavana päivänä kävimme Raisionlahdella kävelemässä ja veikkaan, että sieltäkin noita verenimijöitä tarttui mukaan. Nimittäin kolmas punkki löytyi keskeltä Jekun otsaa. Se oli vielä hyvin pieni sen havaitessamme, joten otetta siitä oli vaikea saada. Punkkipihtejähän meillä ei ole, mutta nyt ne on lisätty ostoslistalle. Nypin siis punkin irti pitkine kynsineni. Punkki lähti, mutta samalla lähti vähän turkkia siinä mukana. Jekulla on nyt pieni karvaton läiskä keskellä otsaa muistona punkista. Jekku oli kyllä todella kiltisti koko poisto-operaation ajan. Se ei rimpuillut, vaan kärsivällisesti odotti, että sain punkin poistettua.

Tuli ihan hyvä muistutus, että lienee taas aika uusia Expot-käsittely. Toivottavasti nyt jatkossa vältyttäisiin punkeilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti