No niin, joulusta on selvitty, vieläpä sen kummemmitta jekuitta. Jekku oli tietysti vilkas ja veitikkamainen oma itsensä. Vietimme aattoa Miehen vanhempien luona, ja Jekku oli innoissaan kaikista rakkaista ihmisistä, sekä Mustista tietysti. Musti sai lahjaksi naudan nilkkaluun, Jekku sai tyytyä vähän pienempään luuhun. Jossakin vaiheessa aattoiltaa kuitenkin huomasin, että Jekun luu oli Mustilla ja päinvastoin. Mikähän siinä on, että on aina pakko saada se, mikä on toisella. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Jekku sai lisäksi maksamakkaraa, josta on tullut sen suurinta herkkua. Taisimme tarjoilla sitä kuitenkin hieman liikaa, sillä Jekulle tuli illan aikana vähän huono olo. Joulupäivän aamuna se oli taas oma itsensä. Niin, ja kotona Jekkua odotti iso, Anitalta saatu puruluu.
Joulupäivänä olimme tutulla aaton kokoonpanolla äitini luona. Jekku ehti kerran tunkea itsensä tuolille, josta se ylettyi ruokapöydälle, josta se ehti hotkia suuhunsa hieman kalkkunaa. Sen suurempia tuhoja ei tapahtunut. Oli muuten onni, ettei Jekku ollut Miehen vanhempien luona aatonaaton ja aaton välistä yötä! Silloin nimittäin kissa (!) oli jotenkin onnistunut tiputtamaan koko joulukinkun tiskipöydältä! Musti oli kai nukkunut niin sikeästi (tai sitten se vaan on niin kiltti), ettei se ollut kajonnutkaan kinkkuun. Mietimme, mitä olisikaan tapahtunut, jos Jekku olisi ollut paikalla. Se olisi varmaan hotkinut kinkun parempiin suihin. Joulupäivän ja Tapaninpäivän välisenä yönä Jekku sen sijaan oli syönyt äitini luona rusinoita ja manteleita. Kulho oli siis jäänyt pöydälle, josta Jekku on yön aikana käynyt niitä syömässä. Ihme ja kumma ei kuitenkaan kaikkea. Ja mistäkö tiedämme tämän? No, sanotaanko näin, että rusinat ja mantelit kulkeutuivat melko sellaisenaan läpi Jekun ruoansulatuskanavasta...
Jos nyt en palaa linjoille ennen vuodenvaihdetta, toivotetaan siis nyt: pirskahtelevan iloista uutta vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti