torstai 22. joulukuuta 2011

Lasiovien lumo

Voi kunpa taas pääsisi pienen laivakoiran pään sisään... Mainitsin joskus aiemmin, että Jekku olisi halunnut päästä sisälle vaatekauppa Elementiin. No, tuo sama trendi on jatkunut. Jostain syystä on tullut monesti käveltyä Linnankatua liikkeen ohi ja ihan joka kerta Jekku kääntyy kulmasta, jää tuijottamaan ovista sisään ja yrittää vetää peremmälle kauppaan. En voi ymmärtää, mikä sitä siellä niin vetää puoleensa. Mutta ei siinä vielä kaikki! Nyt tuo taipumus on siirtynyt ihan kaikkiin lasioviin! Valintataloon olisi päästävä, ja vaikka ovet aukenevatkin sille, ei se jostain kumman syystä (siis minun estelyideni takia) pääse sisään. Kerran se jäi vesisateeseen pettyneenä istumaan, kun ei päässyt kauppaan sisälle. Voi poloista.

En tiedä, voisiko hinku lasiovista sisälle juontua juuri sateesta. Sitä kun on viime aikoina riittänyt. Eräällä kävelyllä Jekku olisi mennyt (lähes) jokaiseen rappukäytävään ja liiketilaan. Jekku esittää edelleen myös hyvin kiinnostunutta niin vaatteista kuin sisustustavaroistakin: jos näyteikkunan edessä vain suinkin on ikkunalauta, Jekku hyppää sille asiantuntevasti katselemaan.

Nyt lienee hiljalleen aika hiljentyä joulun viettoon, kun minullakin vihdoin alkoi loma! Palatkaamme siis viimeistään ensi vuonna, mutta mahdollisesti jo ennen vuoden vaihdetta. Toivotan silti jo nyt: rauhaisaa joulua ja jekkuiluja vuodelle 2012!


Kuvassa Jekku piilottelemassa pöydän alla, tuolien päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti