Ei tule elo Elämän Ilon kanssa yksitoikkoiseksi. Jekku se keksii aina kaikkea mielestään kai kivaa, joka meistä ei aina ole ehkä niin kivaa. Olimme lauantaina äitini luona käymässä ja Jekku järjesti koko ajan jotain pientä aktiviteettia. Kengät pitää säilyttää eteisen liukuovikaapissa, jottei Jekku pääse niihin käsiksi. Tosin sitähän ei yksi kaapinovi paljoa estele. Se saa hyvinkin helposti jo tassuillaan avattua liukuoven. Kerran yllätin sen puoliksi kaapin sisältä. Mitkään torumiset eivät myöskään juuri auta. Kun Jekku taas kerran oli raapimassa ovea auki, lähdin eteiseen sitä torumaan. Minun vielä ollessani eteisessä säntäsi Jekku keittiöön, hyppäsi tuolille ja siitä ruokapöydälle. Siinä vaiheessa minä ennätin takaisin keittiöön. Tuntuu, että Jekku järjesti oikein hämäyksen: kun minä tulen eteiseen, se pääsee livahtamaan keittiön pöydälle.
Sitten Jekku aiheutti sydämentykytystä ja tärinöitä oikein kunnolla. Mies oli ulkona ja kun hän oli tulossa sisälle, lähdin luonnollisesti avaamaan ulko-ovea. Pidin Jekusta kiinni, kun se oli ihan täpinöissään. Olihan Mies ollut pois jo ainakin viisi minuuttia. Ajattelin, että ei Jekku enää mihinkään livahda, vaan peruuttaa sisälle Miehen tullessa peremmälle. Joopa joo. Jotenkin mystisesti Jekku vaistosi kauempaa lähestyvät polkupyörät ja livahti oveta kadulle niitä kohti. Huusimme Jekkua niin nimeltä kuin "tänne!" -käskyllä, mutta vähänpä se kuuli. Onneksi pyörät lähestyivät äitini taloa, joten Jekku juoksi sitä myöten takaisin. Mutta hui hitsi, miten pelästyimme! No, oppipa tästäkin taas jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti