En tiedä, mitä eilen tapahtui, mutta meillä oli ihan mahtavat rally-tokotreenit! Rata oli helpohko (mielestäni) alokasluokan rata, jossa tosin oli yksi juosten suoritettava pätkä. Sitähän me olemme harjoitelleet ihan liian vähän. Tällä hetkellä hankalinta on eteen tuleminen. Jalo jää kauas minusta ja hieman vinoon. Ja jos en heti anna selkeitä ohjeita, se vähän pompahtaa.
Ensimmäinen kierros meni eilenkin vähän niin kuin kosketusta hakien. Vähän siis itse sähläsin, minkä johdosta Jalokin sähläsi. Jo ekalla radalla tosin pujottelu juosten meni hienosti, ja spiraalissa Jalon kontakti oli hieno. Paula antoi evästykseksi, että minun pitää ensin aina rauhoittaa itseni, kun iskee paniikki, eikä lähteä hermostuneena tartuttamaan omaa fiilistä koiraan.
Toka kierros menikin sitten mitä upeimmin! Jalo oli todella kivassa kontaktissa, eikä se pomppinut yhtään! Paula kehui, että tämä oli Jalon ja minun hienoin rally-tokorata tähän mennessä! Jee! Ehkä tämäkin tästä lähtee lutviutumaan! Tai ei minulla oikeastaan missää vaiheessa erityisesti ole ollut sellaista oloa, etteikö tämä tästä. Välillä vaan meinaa epäusko omiin taitoihin iskeä.
Mutta on ihanaa, kun saa alle onnistuneita treenejä! Niin paljon tosin olisi treenattavaa... Huoh. Lähinnä nyt pitää keskittyä siihen eteen tulemiseen. Saksalaiset käännökset sujuvat kyllä, mutta käteni lähtee heilumaan hullusti, joten siinä varsinkin pitäisi minun itseäni rauhoittaa. Sitten haluaisin kovasti treenata pakkia ja jalkojen välistä pujottelua. Mutta ehkä nyt pitäisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja hioa alokasluokan liikkeet kuntoon. Sitä pujottelua voisi sitten vaikka ottaa sellaisina välipalatehtävinä muun ohessa. Onhan tässä vielä kevättä (huoh) ja treenejä (jee!) jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti