Nyt se sitten on virallista ja todellista: me aloitamme Jalon kanssa rally-tokokisauramme lauantaina Loimaalla! Ihan miälenvikast! Uhkaa vähän melkein mennä pupu pöksyyn. Että ihan hullua ja järjetöntä ja miksi edes lähdin.
Vaikka toisaalta, miksipä en, ja koskapa sen parempi aika olisi. Eikä mokaamiseen kai kuole. Eikä mitään vahinkoa ainakaan pääse tapahtumaan, kun Jalo on hihnassa. Että suurimmat vauriot tulevat kolauksina ylpeyteen, jos johonkin.
Että sellaisia mietteitä ekojen kisojen alla.
Tämän päivän niin sanottu kenraali meni pieleen, kuten toivottavasti kuuluukin. Tai no, ei nyt ehkä suoranaisesti pieleen, mutta emme kyllä lähellekään parasta osaamistamme päässeet. Radalla oli sarjaeste ja putki, joten stressasin jo etukäteen, miten Jalo reagoisi niihin, miten paljon se kuumenisi ja miten paljon se nostaisi kierroksia, kun muut ovat radalla. Ratkaisuksi keksimme sen, että menin Jalon kanssa erilliseen huoneeseen odottelemaan vuoroamme. Jalo oli vähän hämmentynyt, että mikä juttu tämä on ja mikä huone ja miksi siellä pönötämme. Luulen, että osaltaan se vaikutti suoritukseemme, samaten kuin oma jännitys. On tuo kyllä sellainen otus, että ihmeellisesti se heijastaa ohjaajan tuntemuksia.
Radat menivät siis vähän vaihtelevasti. Kahdella ekalla kierroksella pyysin jättää putken väliin, kolmannella Jalo pääsi tekemään sen. Pelkäsin näet, että se ampuu putkesta suoraan jonkun toisen koiran syliin. Hypyt menivät kivasti ja Jalo pysyi ihan kuulolla niiden aikana ja jälkeen. Vähän se otti häiriötä muista koirista, jolloin remmi kiristyi. Muutenkin sen pahuksen remmin ja makupalojen kanssa menee sähläämiseksi. Kisatilanteessa ei onneksi tarvitse miettiä niitä nameja, eli yksi liikkuva tekijä vähemmän.
Nyt pitäisi sitten tällä viikolla treenata ahkerasti remmissä tekemistä ja liikkumista. Olen aina myös palkannut Jaloa aika paljon, joten pitäisi pyrkiä tekemään suorituksia niin, että Jalo saa palkan vasta lopuksi.
Uh. Saapa nähdä, mitä vielä tuleman pitää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti