Väsynyt ja onnellinen

Tänään osallistuimme Jekun kanssa toisiin agilitykisoihimme. Olin jotenkin yhtään mitään miettimättä ilmoittanut meidät kaikille kolmelle radalle: hyppärille ja kahdelle agilityradalle. Ekana oli hyppäri, josta napsahtikin heti nolla! Kunnes sitten joku minua valaisi, että LUVIsta yksi saa olla hyppäriltä. Eli tällä nollalla emme varsinaisesti saavuttaneet muuta kuin kolmannen sijan, pokaalin ja ruusukkeen. Mutta olihan sitä jo siinäkin. Ei sitten jatkossa tarvitse ykkösten hyppärille enää mennä. Ja toisaalta on hyvä saada kisakokemusta kuitenkin. Ei se hyppärikään nyt ihan kaunista katseltavaa kaikilta osin ollut, mutta eipä se mitään, tulos kai se on tärkein.

Noin tunnin odottelun jälkeen oli vuorossa agilityrata. Siitä ei jäänyt mieleeni oikein mitään ihmeellistä. Otin kontaktit todella varman päälle, ja vähän sekunteja kuluikin, kun Jekku otti A:n kontaktin sitten ihan tosissaan ja jäi haistelemaan maata. Muistaakseni kovin paljon kimurantteja kohtia ei ollut, ja me vetäisimme tältäkin radalta nollan! Jes! Ja uskomatonta! Pitkään olimme johdossa, kunnes pari koirakkoa kiri ajassa ohitsemme, joten sijoituksemme tälläkin radalla oli kolmas. Niin, ja LUVA tuli kuitenkin plakkariin.

Sitten alkoikin ehkä kertyä vähän paineita, kun takaraivossa takoi, että jos vielä kolmannelta radalta tulisi nolla, saisimme sertin ja menolipun kakkosiin. Olisihan se hienoa, mutta ehkä jo vähän liikaa pyydettyä. Ehkä myös kisaväsymys alkoi painaa (minua). Oma keskittymiseni ei pysynyt kasassa, joten hyllyksi meni jo heti alkupätkällä. Ensinnäkin Jekku vähän varasti lähdössä: se oli noussut ja ottanut muutamia askeleita kohti estettä. Päästin sen kuitenkin tulemaan. Neljännestä putkesta se livahti kepeille, vaikka A:lle olisi pitänyt tulla. Jatkoin rataa. Kepitkin meni plörinäksi. Sikäli harmi, että hienon päivän päätteeksi päällimmäisenä mieleen jäi nyt kuitenkin tämä hyllytetty rata. Mutta ei se mitään.

On kyllä ollut huikea startti meidän kisaurallemme! En voi muuta sanoa. En uskaltanut odottaa tällaista alkua. Nyt pitää pitää pää kylmänä ja jalat maassa. Näköjään aika hyvin menee, kun vain jaksan keskittyä. Ja minä tarvitsen enemmän vauhtia, jotta Jekunkin saisi menemään kovempaa. Nyt sijoituksemme tippui ihan siksi, että vauhtimme on hidas. Osittain se johtuu siitäkin, että otan kepit ja kontaktit aika varman päälle.

                                                    Hieman hämärä kuva päivän sankarista ja saldosta.

Fiilis on nyt vähän sama kuin näyttelyurankin alussa: kotikoira tästä piti tulla, mutta siitä tulikin harrastuskoira. Kiitos Anitalle ihanasta Jekusta! Tuossa on kyllä mahtava kisakumppani!