tiistai 18. helmikuuta 2014

Jalompi vuosi

Jo eilen muistelin Facebookissa, miten vuosi sitten hiihtolomani ensimmäisenä päivänä ajelimme Ilmajoelle ja palasimme Turkuun mukanamme pienen pieni mudinpentu. Tänään siitä on sitten päivälleen vuosi. Tuo vuodentakainen hiitolomani kului, yhtään valehtelematta, lähinnä lattialla istuskellessa ja koirien touhuja katsellessa.

Vuoteen on toisaalta mahtunut paljon, toisaalta jäänyt puuttumaankin jotain. Lähinnä nuo puutteet ovat itsestäni johtuvia, kun tuntuu, että en ole saanut opetettua tässä ajassa Jalolle tarpeeksi esimerkiksi tokoliikkeitä. Mutta hei, väliäkö sen! Se on ihan kiva koirakansalainen kuitenkin! Ja se on vasta vuoden ja rapiat, ei sen vielä, minusta, tarvitsekaan osata ihan kaikkea. Toisaalta tämä tuntuu vähän selittelyltä, kun minä itse en ole saanut irti tarpeeksi. Mutta ei se mitään. Nyt on aikomuksena keväällä panostaa tokoon ja jos vähän agilityynkin.

Hetkeäkään en todellakaan kadu tätä rotuvalintaa. Jalo on ollut mitä ihanin tyyppi ja on sitä yhä!

Tällainen se oli:
18.2.2013

Ja tällainen siitä on tullut:
18.2.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti