lauantai 9. helmikuuta 2013

Omatoimitreeniä

Vihdoinkin pääsimme treenaamaan itseksemme! Tällä kerralla mukaan pääsi myös kummipoikamme. No okei, Miehen kummipoika, mutta kyllä vähän minunkin. Hän on 4-vuotias, tykkää Jekusta ja on ollut kovin kiinnostunut näkemään, miten Jekku hyppii.

Pääsimme hallille hyvään saumaan niin, että mennessämme siellä ei ollut muita. Kentälläkin oli suhteellisen sopivan näköinen rata, joten en lähtenyt siirtelemään esteitä. Näytin ensin kummipojalle, miten Jekku hyppii ja kiipeää, sen jälkeen hän sai itse olla mukana kentällä vähän niin kuin ohjaamassa.

Kummipoika tykästyi eniten kontaktiesteisiin, aivan kuten Jekkukin on tykästynyt. Päätin kuitenkin pian, että kontakteja ei tehdä enempää, sillä pelkäsin, että Jekku jumahtaa taas liioista toistoista. Loppuajan teimme hyppyjä ja putkea. Kummipoika oli kyllä todella innoissaan päästessään "ohjaamaan" Jekkua. Jekkukin suhtautui häneen ja ylipäätään tilanteeseen hyvin. Näköjään Jekku tykkää todella agilitysta, sillä sille oli pääasia päästä vaan tekemään.

Eniten iloitsen kontaktien ja keppien edistyksestä, edelleen. Pikkuhiljaa alan uskoa, että ihan oikeasti on realistista päästä tämän vuoden puolella starttaamaan viralliset kisat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti