Tuo otsikon sanontahan tarkoittaa siis sitä, että yleensä helmikuulle tyypillistä on kovat pakkaset. Niin ei kyllä nyt onneksi ole, eikä toivottavasti enää tulekaan. Käytin ilmausta ihan vaan siksi, että satun tykkäämään alkusoinnuista. Helmikuu on meidän osaltamme alkanut ihan rauhaisasti. Itselläni on ollut kaikenlaisia kiireitä, joten mm. viime viikolla agilitytreenit jäivät väliin.
Eilen kävimme toistamiseen uimassa. Jekulla oli kova kiire kohti allasta, vaikkei se sinne uskaltanutkaan pulahtaa. Välillä se yritti karata portin läpi, välillä taas kierteli allasta, nosti etutassut altaan reunalle ja katseli veteen kiinnostuneena. Nostin sen vissiin viidesti altaaseen, jossa se polski tiensä rampille ja siitä ylös. Ensimmäisillä kerroilla uintiasento oli taas vähän pysty mutta lopuilla kerroilla Jekku ui jo ihan oivallisesti! Voisi siellä ehkä taas käydä.
Tänään oli sitten taas viikkotreenit agilityssa. Olen huomannut, että tästä on tullut vähän sellainen noidankehä: emme oikein etene, sitten ei huvita eikä ole motivaatiota, ja sitten ei taatusti etene. Tänäänkin väsytti, mutta lähdimme kuitenkin. Ajattelin, että olisi Jekkua kohtaan epäreilua olla menemättä; kyllä se nyt aktiviteetteja elämäänsä tarvitsee.
Paikalle päästyämme kuulin, ettei meillä ollut tänään kouluttajaa. Jos olisin tiennyt etukäteen, voi olla, että olisin jättänyt menemättä. Nyt oli kuitenkin onni, että menin! Meitä ei ollut paikalla kuin neljä ryhmäläistä yhteensä. Yksi meistä otti vähän niin kuin koulutusvastuun ja neuvoi meitä muita. Ja oli muuten hiton hyvä treeni! Teimme paria eri ratapätkää. Molemmilla oli aika suoraviivaisia hyppyjä, eli ei mitään kikkailua, mutta saatiin ainakin vähän vauhtia päälle. Molemmilla kierroksilla teimme kepit, ekalla lisäksi puomin, tokalla A-esteen ja keinun.
Ekan radan ensimmäisen kierroksen jälkeen sain kommenttia, että olen (taas) myöhässä käskyineni. Lisäksi jään katsomaan ja ihmettelemään: "ooh, se meni putkeen, vau!". Jotenkin sain nyt hyvin kommentista irti niin, että seuraavalla kerralla mielestäni käskyt olivat paremmin ajallaan ja vauhtiakin oli, jee! Jekun kontakti on myös edistynyt melkoisesti. Puomilla se hiljentää hyvin, ehkä jo vähän liikaakin, A:lta se yhä valuu alas. Keinu meni ekalla kerralla lentokeinuksi, joten otimme pari kertaa ihan vaan keinua niin, ettei jää kammoa. Keppejä yritimme tehdä ilman pleksejä, mutta Jekku näköjään tarvitsi sitten käsiohjauksen. Lopuksi otimme vielä niin, että teimme pariin kertaan pelkät kepit niin, että alussa ja lopussa oli pleksit. Sitten sujui taas paremmin. Eli keppitreeniä vaan lisää.
Jäi kyllä taas todella hyvä mieli treeneistä! Aina näiden hyvin sujuneiden treenien jälkeen jää sellainen olo, että jes, kyllä tästä vielä hyvä tulee. Tai no, miksipä ei jäisi. Ymmärrettävää lienee myös se, että huonosti sujuneiden treenien jälkeen ketuttaa. Ehkä siksi tämä tuntuu itsestäni vaikealta, kun en ole ennen harrastanut mitään näin päämäärätietoisesti. Mutta summa summarun: tämän jälkeen on taas vähän enemmän puhtia jatkaa kohti tämän vuoden tavoitetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti