Jalo tuli taloon

Se on pieni mutta sillä on isot tassut; kuin jäniksen käpälät. Vartalo sillä on muuten hento ja sorja. Toinen korva on noussut jo pystyyn, toinen on lurpallaan. Näyttää, kuin sillä olisi selässään musta loimi: koko selkä takajaloista aina päähän asti on lähes mustaa, kyljet ja maha vaalean harmaata, samaten pää. Pää on kirjava ja näyttää, kuin sillä olisi mustia kauneuspilkkuja vaalean keskellä. Sen tassut ovat vaalean kellertävän ruskeat (merkkiväriset eli värivirheelliset) ja luovat oivan kontrastin sen anturoihin, jotka kuitenkin ovat ihan mustat. Se on Jalo.

Haimme Jalon eilen, maanantaina. Ajomatkaa kertyi nelisen tuntia suuntaansa. Mennessä tuntui äärettömän pitkältä, kun jo odotimme Jalon näkemistä. Ja kun pääsimme perille, Jalo oli päivätorkuilla. Muut pennut tulivat meitä moikkaamaan, mutta Jalo pysytteli pöydän alla. Lopulta sekin saatiin houkuteltua kätköstään. Jalo sai hetken vielä leikkiä sisarustensa kanssa, kunnes sille laitettiin pentupanta ja alettiin puuhata lähtöä. Cafka-emo oli jo hakeutunut yläkertaan ilmeisesti suremaan mutta tuli kuitenkin vielä Jaloa haistelemaan. Pakko myöntää, että minusta on tullut varsinainen herkkis: niin meinasi tulla tippa silmään tuossa tilanteessa.

Kun pääsimme autoon, Jalo parkui. Se ulvoi ehkä noin reilun puoli tuntia, kunnes lopulta rauhottui boksiinsa. Rauhoituttuaan se sitten nukkuikin melkein kolme tuntia yhtä soittoa. Yhden kerran pysähdyimme pissattamaan sen. Seuraava pysähdya olikin sitten äitini luona, josta haimme Jekun. Mies jäi Jalon kanssa pihalle, ja minä hain Jekun sisältä. Jekku ryntäsi innoissaan ulos mutta hidasti hieman nähdessään jotakin vierasta. Se meni kuitenkin ihan ystävällisissä merkeissä haistamaan Jaloa. Menimme vielä sisälle äitini luo, jossa pojat olivat vapaina. Jekku vähän yritti alistaa Jaloa, mutta oli koko ajan kuitenkin ihan asiallinen. Pienintäkään ärinää ei ollut. Olen todella helpottunut, että alku sujui näinkin hyvin. Tietenkään vielä ei voi tietää, mitä tuleman pitää, mutta ensihetket ovat ainakin menneet hyvin.

Kotona annoimme Jalolle sen ensimmäisen aterian. Samalla Jekku sai vähän jämiä, ja sitten molemmat koirat pääsivät ulos. Jaloakin harmittaa mokoma panta, kuten Jekkua aikoinaan. Kuitenkin Jalo kulki pienen tekemämme lenkin oikein reippaasti ja pystypäin. Tästä olen positiivisesti yllättynyt.

Aluksi Jalo oli kotona hieman arka. Se pakeni kuljetusboksiin kääntymään mutta tuli nopeasti pois, kun kuuli, että muualla tapahtuu jotain kenties mielenkiintoisempaa. Nostimme sen sohvalle, jonne se nukahti pitkäksi ajaksi, kotimatka kun oli kolmen tunnin torkkuineen niin rankka. Jekku kävi välillä haistelemassa sitä, mutta Jalo vain venytteli ja jatkoi uniaan. Lopulta se piti herättää vielä iltaulkoilulle.

Kaiken kaikkiaan eka ilta on mennyt yli odotusten. Edelleen pessimisti minussa huutelee, että kaikki on vielä edessä. Mutta ainakin tähän mennessä ollaan voiton puolella, kun kaikki on mennyt sopuisasti.


Rankkaa olla näin söpö.