Jihuu, tänään pääsimme tekemään oikein melkein kunnon rataa. Eli toisin sanoen Jekku pääsi kiipeämään ja kirmaamaan, minä puolestani pääsin pinkomaan ihan kieli vyön alla. Mutta kivaa se oli ja hyvä fiilis siitä jäi! Ihan ensin oli tarkoitus ottaa vähän varovaisemmin hyppy ja A-este, sitten hyppy, A ja hyppy. Muutekin ihan kiva, mutta Jekku kun on tuollainen kiipeilyorientoitunut, se pinkaisi A:lle sellaisella vauhdilla, etten minä pysynyt perässä. Tämä johti siihen, että kontakti jäi olemattomaksi. Jätimme ekan hypyn pois ja lähdimme suoraan A:lle. Ihmeesti tuo pieni otus sai siihenkin jo kerättyä vauhtia. No, A sikseen, sitten loppuradalle. Eli hyppy, putki, kaksi hyppyä, kepit, kaksi hyppyä ja lopuksi pussi. Kepit tuottavat melkoisia hankaluuksia, mutta menivät ihan kivasti verkkojen kanssa. Positiivista oli se, että Jekku meni ohjaukseni mukaan. Tai ehkä pitäisi sanoa, että minä onnistuin ohjaamaan niin, että Jekku osasi mennä oikeille esteille. Etukäteen pelkäsin, että tulee hapuilua ja pitää korjata, mutta ei. Teimme radan kolme kertaa ja joka kerta joka este meni kerrasta. Jes! Jäi todella hyvä mieli. Oli myös kiva huomata, mikä vauhti Jekulla on. Oli myös hauska huomata, miten itse tuossa hengästyy! Tämähän käy urheilusta!
Tuo rata oli siis pääasia tänään. Muuten teimme pienimuotoisesti kontakteja treinerillä ja sitten keppejä. Ne kyllä koituvat meille ongelmaksi. Parhaiten Jekku menisi kepit ilman mitään ohjureita käsiohjauksella, mutta sitä ei kai suositella. Mutta jos kepeissä on verkot, ei Jekku hahmota koko hommaa. Sitten kun kepeissä on sellaiset kapeammat läpinäkyvät jutut (mikä niiden nimi on?), ei hommasta tule mitään. Jekku menee joku yli tai ali, mutta ei pujottele. Äh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti