lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kolmijalkainen koira

Ehkäpä kuvistakin on jo käynyt ilmi, että Jekku mieluusti seisoo toinen etutassu pystyssä, kuin seisoja ikään. Se vaan saattaa jäädä seisomaan ja pohtimaan jotakin, tai katsomaan kaukaisuuteen ja samalla tassu kai sitten vaan unohtuu ylös...







Nyt Jekku on kolmijalkainen ihan muista syistä, kurjuuksien kurjuus. Mies nimittäin astui vahingossa Jekun takatassun päälle, siis varpaille, ei tokikaan koko jalalle. (Ja niin, en tiedä, miksi piti kirjoittaa, että vahingossa, sillä ei kai kukaan ajattele, että Mies sen tahallaan olisi tehnyt. Mutta ilman tuota vahingossa-sanaa kuulostaisi siltä, että teko olisi ollut tahallinen) Jekku ei varaa tuolle jalalle ollenkaan, vaan pomppii kolmella tassulla eteenpäin. Jekku antaa kuitenkin koskea tassuun, vaikka vähän aristaakin. Ei siis ulvo kivusta tai mitään. Soitin eläinlääkäripäivystykseen, jossa todettiin, että ehkä kyseessä on vain jokin pehmytkudosvamma. Pidämme Jekkua nyt levossa tämän viikonlopun ja katsotaan, jos se siitä tokenisi. Muussa tapauksessa sitten maanantaina lääkäriin. Kurjaa katsoa, kun toinen nilkuttaa, mutta ei se paljon näytä Jekun tahtia haittaavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti