sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Talviset treffit

Tänään olimme taas pienen tauon jälkeen schipperketreffeillä. Tai no, ei meillä jääneet väliin kuin tammikuun treffit, mutta kuitenkin. Oli kivaa, kuten aina. En taaskaan saanut laskettua, kuinka monta pientä ja mustaa vilistäjää oli paikalla. Ehkä jotain tusinan verran, arvioisin. Mitään suurempaa leikkiä tai painia Jekku ei saanut aikaan, vaan ihan vaan juoksenteli riemuissaan milloin kenenkin kanssa.

Paikalla oli myös Rudi-mudi omistajineen, ja hän kertoi olleensa Rudin kanssa kokeilemassa paimennusta. Siinä vähän ideoimme, että voisi skipiporukallakin mennä kokeilemaan. Itseäni ainakin kovasti kiinnostaisi nähdä, mitä Jekku tuumii lampaista.

Mitään tämän ihmeellisempää viikkoomme ei ole mahtunut, onpa ollut tylsää. No, ei sentään. Ei aina tarvitsekaan olla rumpujen pärinää ja ilotulitusta, ihan tavallinen arkikin on varsin kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti