maanantai 20. helmikuuta 2012

Hyppy-ympyrää ja motivointia

Hyppy-ympyrä, siinäpä muuten vasta hassu yhdyssana! No, sanoista viis, se oli tänään agilityssa aiheena. Siinä oli siis viisi (tai kuusi, en minä niistä niin lukua pitänyt) estettä ympyrässä (yllätys yllätys). Tarkoitus oli sitten hyppyyttää koira ympäri sen ympyrän. Aluksi ihan vain yksi kierros, mutta homman sujuessa useampi. Sitten pidettiin pieni tauko ja vaihdettiin suuntaa. Eka kierros meni ihan kohtuullisesti: Jekku hyppäsi kaikki esteet, vaikka oma ohjaukseni ei ollutkaan paras mahdollinen. Seuraavalla kierroksella keskityin ihan tosissani ohjaamaan, ja menimmekin sitten pari kierrosta yhtä kyytiä. Tuossa ympyrämuodostelmassa muuten näki paremmin koirankin, siis itse näin, miten komeasti Jekku hyppäsi! Pidimme pienen tauon, päästimme toisen koiran radalle ja sitten hyppäsimme toiseen suuntaan. Tämä ei mennyt niin hyvin. Jekun keskittyminen herpaantui, samaten minun ohjaukseni. Mutta ei kai se mitään, ainakin saimme ideasta kiinni ja pohjalle pari onnistunutta kertaa.

Seuraavaksi siirryimme muistelemaan takaa kiertämistä. Ensin ihan vaan pelkän siivekkeen kiertäminen niin, että siivekkeen takana on namialusta ja siitä sitten vielä ohjaajan käskyllä koira jatkaa siivekkeestä ohi. Tämä sujui mukavasti molempiin suuntiin. Sitten otimme kierron ja hypyn. Kun sekin sujui, otimme hypyn, kierron ja hypyn. Jee, hyvin meni kaikki!

Lopuksi kolmannen ohjaajan kanssa mietimme motivointia. Jekkuhan ei leluista lämpene tuolla hallilla, joten pelkällä namipalkalla mennään. Jekku oli kovasti tuon ohjaajan perään, kun häneltä sai jotain superherkkua, jota minunkin varmaan pitää mennä ostamaan. Jekku istui ja katsoi häntä keskittyneesti, antoi tassua, meni maahan, vilkutti ja teki kaikkia muitakin kevätjuhlaliikkeitä vain saadakseen lisää namia. Erityisesti lämmitti ohjaajan loppukommentti: "En ole tiennytkään, että schipperket voi olla näin kivoja, mä luulin, että ne on vaan sellaisia ärsyttäviä räksyttäjiä." Hahaa, hyvä Jekku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti