tiistai 8. maaliskuuta 2016

Häkkiin!

Oho! Onpa ollut hiljaista! Tai ehkä alkuvuosi oli niin aktiivinen, että tällainen taukoviikko tuntuu jopa pitkältä. Emme ole tehneet muuta kuin ihan normaalisti vain lenkkeilleet ja vähän koti(rally)tokoilleet. On kivaa, kun päivät alkavat pidentyä; tekee mieli tehdä aina vain pidempiä ja pidempiä lenkkejä vain hiljalleen hämärtyvässä illassa. Itselleni tuli  hieman, noh, ikävähköjä juttuja eteen perjantaina, joka sitten synkensi koko viikonlopun. Mutta hei, nyt on katse suunnattuna taas eteenpäin! (Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä, tai jotain.)

Mutta on jotain uutta ja melkein ehkä mullistavaakin tapahtunut! Nimittäin rally-tokotreeneissä osoittautui hankalaksi saada Jaloa häkkiin. Olemme me sitä joskus aiemmin kotona vähän harjoitelleet, mutta sitten vieraassa paikassa se meni ihan puihin. Olen kyllä aina Jaloa sinne yrittänyt saada namin avulla, mutta treenitilanteen jälkeen se ei sitten toiminutkaan.

Häkki lojui jonkin aikaa autossa, kunnes loppuviikosta toin sen sisälle, pystytin ja jätin oven auki. Välillä teimme treeniä niin, että heittelin häkkiin nameja ja usutin Jaloa sinne ja kehuin vuolaasti päälle. Eilen sitten minun tietokoneella istuessani kuulostelin, että mitäköhän Jalo tekee. No sehän kömpi häkkiin ihan itse, hyöri siellä äänistä päätellen hetken ja kävi sitten hetkeksi makaamaan! Oli ihan pakko laittaa Outille WhatsApp-viestiä moisesta edistymisestä. Hänkin yhtyi riemuuni.

Ei Jalo vieläkään häkissä pitkiä aikoja vietä, mutta nyt se ainakin menee sinne ihan täysin omaehtoisesti! Eilen se meni sinne jopa niin, että minä annoin käskyn ja Jalo meni ilman houkuttelunamia! Jee!

Ei siis todellakaan ole meillä tarkoitus, että koiraa häkitetään. Molempien häkit ovat aina ovi avoinna ja sinne saa mennä, yleensä ei. Jekku kyllä välillä käy kopassaan makoilemassa. Jalonkaan ei siellä tarvitse olla kuin treeneissä, mutta sitäkin tärkeämpää olisi, että se sinne helposti menisi. Ehkä nyt siis tuli jonkin sortin läpimurto toivottavasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti