En tiedä, onko koskaan blogissa tullut ilmi, että en ihan varsinaisesti ole talvi-ihminen. En sitten ollenkaan. Luulen, että olen syntynyt väärään maahan, sillä rakastan aurinkoa ja lämpöä ja kärsin kylmästä. Nyt on kuitenkin kyllä myönnettävä, että on aika kivaa, että on lunta! Lumi jotenkin tekee tämän talven siedettäväksi. Kaikki on niin kaunista. Lumisadekin on ihanaa! (Mikä minua vaivaa?!)
Jekku on kyllä hassu. Se ei yhtään tykkää kuumasta, kun sille tulee turkissaan niin ahdistavan kuuma. Eikä se kyllä tykkää kylmästäkään, kun tassuja paleltaa, vaikka turkki onkin paksu. Eikä se tykkää sateesta, kun se osuu ikävästi silmiin... En sitten tiedä, mistä säästä Jekku tykkäisi. Nyt, kun on hillitysti pakkasta ja lunta maassa, se ottaa ihan lunkisti.
Jalokin on ihan hassu. Sitä ei haittaa lämpö, eikä kylmä eikä vesisade. Eikä sitä varsinkaan haitaa lumikinokset. Päinvastoin. Voi näkisittepä mudin riemun! Toivon, että joskus vielä saan sen tallennettua vaikka videolle. Kun Jalo näkee lumikasan, se alkaa melkein täristä ja rupeaa vinkumaan ja hyppelemään. Jos lähden sen perässä juoksemaan, se ryntää suoraan kasaa päin ja kiipeää sen päälle. Siellä se sitten seisoo kukkulan kuninkaana häntäänsä heilutellen. Sitten se liukuu alas, ellei ensin vähän hinkkaa itseään lumeen tai piehtaroi siinä. Sitten se etsii lumikokkareen, jota se alkaa ähisten hajottaa. Se kaivaa etutassuillaan ja tökkii lumikökkärettä eteenpäin. Ei sille voi kuin nauraa. Välillä tulen miettineeksi, että minkä ikäinen Jalo taas onkaan. Onko se puolivuotias? No ei, kun yli kolme! Mutta toisaalta on aika ihanaa, että koira säilyttää vielä leikkisyytensä. Ehkä se pitää minuakin vähän nuorekkaana, kun saan iloita ja nauraa Jalon keralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti