Aamulla kyllä mietin, mitä järkeä tässä on. Jännitti ihan vietävästi, ja todellakin mietin, miksi tätä teen? Ei tavallaan tehnyt mieli lähteä kisaamaan. Pelkäsin, että unohdan radat, Jekku varastaa ja tekee omiaan, ja viimeistään kepeille koko homma kosahtaa. Mutta kun taas ilmottu oli, lähdin matkaan. Äiti tuli onneksi seurakseni. Niin ja Olavi-koutsi oli ratatyöntekijänä, joten sielläkin oli tsemppaaja.
Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten ehdin lämmitellä Jekun ja seurata hyppäriä ja seuraavan, meidän ratamme, rakennusta. Ei se rata oikeastaan kovin pahalta tuntunut. Se eteni loogisesti, ja sellaisia hankalia paikkoja oli vain pari, plus tietty ne kepit. Onneksi kepeille oli ihan suora linja, samaten keppien jälkeen suora laskettelu maaliin. Se mahdollisti sen, että saatoin ikään kuin yliohjata kepit. Toinen mietityttänyt kohta oli hyppyhässäkkä keskiradalla. Tai se näytti pahemmalta sieltä katsomosta käsin, radalla siihen sai rakennettua ihan hyvän kuvion. Niin, ja keinun jälkeen oli hyppy takaa ja siitä putkeen. Se mietitytti ehkä kaikkein eniten, kun keinu syötti aika suoraan putkeen. Mietin, miten ihmeessä Jekun ohjaan. Olavin kehotuksesta pyöritin sen ympäri takaakierron sijaan.
Ja sitten mentiin. Jekku vähän varasti, mutta Olavin suosituksesta annoin mennä vaan. Ekalta esteeltä oli suora linja puomille, joten sen kun juoksimme vaan. Hyppyhässäkkäkin meni kivasti, ja vielä kivemmin meni se pyöräytys keinun jälkeiseltä hypyltä putkeen. Kerrankin maltoin ohjata kepit rauhassa loppuun. Sitten jäljellä olikin enää pari estettä maaliin.
Ja tiedättekö mitä? Me suoritimme radan puhtaasti! Siis nollana! Meillä oli myös ainoa puhdas miinusaikainen rata, joten voitto kotiin! Voiton lisäksi napsahti serti, joten me olemme tästedes kolmosluokkalaisia! Huikeaa! Ja sittenpä emme päässeet enää toiselle radalle, hitsit.
Palkintojenjakoa odotellessa koin vielä mitä iloisimman yllätyksen, kun Luupään Kati pelmahti paikalle. Hän oli netistä seurannut tuloksia, ja matkalla koiratanssitreeneihin pistäytyi tuomaan minulle kukkia ja pienen pullon ja Jekulle herkkuja. Kiitos! Ja tähän kohtaan, ensimmäistä kertaa blogin historiassa, laittaisin sydämen.
Että sellainen sunnuntai. Seuraavaksi lähdemmekin sitten haistelemaan kolmosia. Suurempia tavotteita sinne ei ole. Nyt pitää keskittyä omaan ohjaukseen ja vauhdin saamiseen. Mutta enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että tässä vaiheessa jo pääsemme nousemaan kolmosiin.
Lopuksi kuvia päivän saaliista.
 |
| Niin sanottu virallinen kuva |
 |
| "Siis nämäkö on mun? Voiko niitä syödä?" |
 |
| Sitten voikin jo ottaa rennosti |
 |
| Kokonaissaalis |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti