Pärnu KV 5.-6.7.

Heinäkuun alku meni siis matkustamisen ja siihen valmistautumisen merkeissä. Lähdin ensimmäistä (vaan toivottavasti en viimeistä) kertaa Jekun kanssa oikein ulkomaille, Viroon, Pärnuun näyttelyyn. Yksin en olisi tätä tohtinut tehdä. Onneksi mukana oli mahtavana team leaderina Tiina, hänen avustajanaan kepo Harri ja minulle tukena ja turvana Luupään Kati Demin kanssa. Oli mitä mainioin matkaseurue kyllä! Tiinan ja Harrin mukana oli kaksi brasilianterrieriä, Tinka ja Ferro (jolle muuten aivan täysin menetin sydämeni...)

Aiemmasta postauksesta olettekin jo voineet lukea, miten Jekun kävi. Haluan silti naputella muistiin matkakertomuksen koko reissusta. Liitän tähän kuvia ja Jekun arvostelut.

Lähdimme perjantaina 4.7. Turusta Helsinkiin ja sieltä lautalla Tallinnaan. Jekku sai matkustaa Demin kanssa samassa häkissä. Laivamatkan ajan koirat olivat autossa ja olivat tainneet pärjätä ihan hyvin. Tallinnasta sitten matka jatkui kohti Pärnua. Ulkoilutimme koiria kaikissa mahdollisissa väleissä, jotta ne pääsevät tarpeilleen, jalottelemaan ja vilvoittelemaan. Sää oli koko viikonlopun ajan erittäin helteinen. (Kivaa minulle, tuskaa koirille...)

Majoituimme erään omakotitalon yläkerrassa, jossa oli kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone, olohuone ja keittiön kaltainen tila. Koirat saivat muuten oleilla vapaasti, paitsi silloin kun itse olimme pois. Onneksi tajusin ostaa Jekulle uroksille tarkoitetut, merkkailun estävät housut, tai ehkä lannevaatteen paremminkin. Niitähän se ahkerasti kasteli. Sen verran oli voimakas tarve merkkailla tiluksia. Huoh. Ja muistutuksena itselleni: käy ostamassa toiset housut! Lähdemme elokuun alussa kolmeksi päiväksi Kuopioon näyttelyyn matkaseuranamme pari snautserityttöä, joten voin vaan kuvitella, miten paljon merkkailtavaa Jekulla taas on...

Lauantaina lähdimme heti aamusta pelipaikalle. Virolaiset aikataulut ovat muuten näin suomalaisittain hämmentävän tarkkoja! Launtaina schipperket oli ilmoitettu alkaviksi klo 12.54 ja sunnuntaina 12.42. Ja mikä vielä hämmentävämpää, aikataulut myös pitivät osapuilleen paikkansa! Etsimme teltalle kivan paikan ja kasasimme leirin. Myöhemmin saimme seuraksi vielä tuttuni tipsuineen, joiden esittämiseen hän sai meiltä apua.

Ensimmäisinä kehään pääsivät brassit: Tinka VSP ja Ferro ROP. Melkoisen upea aloitus tuolla pienellä pojalla! Hetki piti vielä jännäillä, ennen kuin schipperkekehä alkoi. Valioluokassa Jekulla oli vastassaan melkoisen iso kaveri. Tuomari taisi tykätä muhkummasta, joten Jekku jäi ilman SA:ta ja "pääsi" puhpahpelistäpois.

Huomaa omistajan ehkä hivenen lannitunut kehonkieli ja ilme...

Demille kävi kuten Jekulle: ERI ilman SA:ta ja kehästä pois. Pakko on myöntää, että olo oli pettynyt. Toki totesimme jo koiramäärän nähdessämme, ettei reissu olisi mikään automaattinen "sertit messiin ja valioksi", mutta ihan tätä en silti odottanut. Mutta ei se mitään, kokemuksia, kokemuksia.

Ferro olisi päässyt ryhmäkehään, mutta Tiina totesi, että lähdetään vaan majapaikalle ja syömään. Koirat pääsivät vähän kävelemään ja sitten lepäämään, kun me ihmiset lähdimme hakemaan syötävää. 

Jätimme teltan näyttelyareenalle, joten sunnuntaina saimme vain kärrätä muut kamat valmiille paikalle. Illan ja yön aikana stadionille oli ilmestynyt lisää näyttelytelttoja, ja areena oli aivan täysi. Vieressämme oli suomalaisia belggareiden kanssa, ja he ystävällisesti katsoivat hieman tavaroidemme perään kehissä ollessamme, kun kuulemma paikalla oli pyörinyt vierasta sakkia. Suuret kiitokset tästä avuliaisuudesta! Paljon puhutaan, miten koiraporukat ovat kateellisia ja jopa pahansuopia, mutta mielestäni omaa viikonloppuamme kyllä väritti tietynlainen yhteisöllisyys suomalaisten kesken. Se oli hienoa!

Sunnuntai oli, jos mahdollista, vielä lauantaitakin lämpimämpi päivä. Itse suuntasin ensin Pian tueksi ja mahdolliseksi avuksi tipsukehälle. Sieltä ehdin suoraan brassikehään, jossa taas lauantain tapaan Tinka VSP ja Ferro ROP. Tinka sai kolmannen Viron sertinsä ja valioitui niin Viroon kuin Suomeenkin. Tätä oli tultu hakemaankin! 

En tiedä, johtuiko pelkästään helteestä vai ylipäätään koko viikonlopun uusista jutuista, mutta Jekku oli aivan puhki. Tiina viritti sille märän pyyhkeenkin ympärille ennen kehää. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä voinut viipyä teltan varjossa ja "viileydessä" ihan tovin pidempään, mutta hienoinen kontrollifriikki minussa nosti päätään ja halusin kehän laidalle ajoissa. 

Jekku ei meinannut kulkea millään. Pöydällä se seisoi ihan kivasti, mutta joutui vetämään kolme kierrosta kehän ympäri lähes putkeen: ensin yksilöarvostelun yhteydessä, sitten luokkansa parhaan valinnassa ja sitten vielä paras uros -kehässä. Kahdella viimeisellä kierroksella se meinasi vetää maihin tuomarin pöydän edessä, varjossa. Jekku oli lopulta paras uros 3. ja sai sitten sen, mitä haimmekin, eli sertin ja Viron muotovalion arvon! Jee! Niin, ja vara-cacibin. Jee?

En oikein muista, mikä nyt noin nauratti...

Odottelua, odottelua

SERT! Huomaa muikea ilme.

Res-Cacib, kuka noita laskee...

Sain kehän laidalta mitä mahtavinta kannustusta Tiinalta ja Katilta, kiitos! 

Sitten jäimme jännäämään Demiä. Sille tuli täsmälleen sama setti kuin Jekullekin: PN3, SERT (-> EE MVA) ja Vara-CACIB. Jee! Luupäiset juhlat! Demillä kävi vielä niin hyvin, että CACIBin saanut narttu oli juuri edeltävänä päivänä tullut C.I.B:ksi, kansainväliseksi muotovalioksi, joten CACIB siirtyy niin ollen Demille! Upeaa!

Kaiken tämän ilakoinnin jälkeen olikin aika pakata kamat kasaan ja suunnata kohti Tallinnaa, lauttaa ja kotia. 

Oli aivan upea reissu! Vielä kerran kiitos Tiina, Harri ja Kati! Lisää matkakuvia löytyy Katin blogista: http://pikkudemi.blogspot.fi 

Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Harri Suomi.