Hattaratassu

En ole kasvitieteilijä, joten en tiedä, mikä se on se sellainen tällä hetkellä kukkiva puu, josta leviää joka puolelle valkoista hahtuvaa. Tietääkö joku? No, sitä hahtuvaa on kuitenkin kadut ja tienoot täynnä. Vaikka Jekun turkki on hyvin helppohoitoinen, eikä siihen juuri mikään tartu, tämä hahtuva tarttuu! Ihan kuin Jekku olisi kävellyt hattarassa. Tassut on kävelyn jäljiltä ihan valkoiset, eikä se meinaa lähteä poiskaan. On täytynyt taas turvautua suihkuun. Tänään aamulla tuota hahtuvaa oli Jekulla myös rinnassa! Varsinainen hattarakoira.

On ollut todella lämmintä, josta minä ainakaan en valita, mutta Jekulla taitaa olla vähän ahdistavaa. Eilen päivällä teimme vain hyvin pienen kävelyn, mutta Jekun piti silti kesken kaiken istahtaa varjoon. Ennen iltakävelyä käytin Jekun suihkussa, jotta märkä turkki vähän viilentäisi sitä. Eräs tuttu schipperken omistaja on luvannut ommella Jekulle sellaisen loimen, jonka voi ennen kävelyä kastella, jotta se viilentää koiraa. En vain ole saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä ja sopia. Ehkä huomenna?

Ilmoitin Jekun tänään Turun Elonäyttelyyn. Parin viikon päästä on näyttely Pöytyällä, emmekä ole yhtään treenanneet. Tähän toimeen tartun ehkäpä jo tänään.

Juhannuksen juhlintaa

Tänä vuonna mietimme tovin, josko viettäisimme kaupunkijuhannuksen. Jotenkin laiskotutti, eikä olisi jaksanut lähteä ajelemaan minnekään kauas. Vaikka olenkin vannoutunut kaupunkilainen, huomasin äkkiä ajattelevani, etten osaisi viettää juhannusta enää kaupungissa! Edes kerran vuodessa haluaisin olla jossakin muualla, mieluiten kuitenkin veden äärellä. Niinpä sitten päätimme lähteä juhannukseksi Saareen. Se oli hyvä päätös. Ei sillä, olisi kaupunkijussikin ollut ihan ok, eikä Saaressakaan mitään elämää suurempaa ollut, mutta kivaa silti. Ja Saaressa kun olimme, kuljimme sinne veneellä. Jekku pääsi siis vuoden tauon jälkeen taas vesille. Se oli edelleen todella lunkisti: se istui sylissäni ja haisteli tuulta.

Varsinkin Jekulla oli ihanaa, kun se sai olla vapaana ja riehua Mustin kanssa. Jekku ihan todella otti ilon irti. Se sai välillä hepuleita ja vain juoksi hulluna ympäriinsä. Maastosta löytyi myös kaikkea ihanaa, kuten kalan nahkoja ja matoja. Niiden päällä Jekku piehtaroi. Miten hurmaavaa. Jekku otti Mustista mallia ja kävi järvessä juomassa. Uimaan se ei mennyt, mutta vähän pluti. Jossain vaiheessa se raahasi järvestä pitkän kaislan maihin ja alkoi järsiä sitä.

Me kävimme Miehen kanssa kalassa, ja minä sain affenan! Ihan itse, ja vieläpä ison sellaisen! No, tunnustettakoon, että en sitten kuitenkaan pystynyt ottamaan sitä koukusta pois, vaan Mies joutui sen tekemään. Vähän ehkä innostuin kalastuksesta. Se oli aika kivaa. Niin, ja talviturkkinikin heitin! Tässä vaiheessa kesää se ei taida enää olla erityisemmin uutisoimisen arvoinen asia, mutta tulipa nyt mainittua.

Sukulointia

Vietimme helteisen viikonlopun Savonlinnassa Miehen mummolassa. Lauantaina oli Miehen äidin synttärit, joille olimme menossa. Oli oikein mukava viikonloppu, vaikka matka on pitkä ja raskaskin. Synttärit pidettiin laivalla, tai veneellä, en oikein tiedä, mikä on oikea termi. Seilasimme lenkin Saimaalla ja nautimme ruoasta ja maisemista. Sää suosio oikein todella! Eilen sitten olikin jo pilvisempää ja sateistakin. Vaikka juhlat olivat kivat ja sisävesiristeily mukava, nousi yhdeksi viikonlopun kohokohdista kuitenkin kyyti avoautolla, tarkemmin kuplavolkkarilla! En ole ikinä ennen ollut avoauton kyydissä. Se oli mahtavaa!

Jekkua emme viitsineet tällä kertaa ottaa reissuun mukaan. On se viime kesänäkin Savonlinnassa käynyt, joten kyllä se matkasta olisi selviytynyt, mutta muuten olisi ollut vähän vaikeaa. Miehen isovanhemmat eivät ehkä olisi jaksaneet huolehtia Jekusta juhlien ajan, ja olisi ollut vaara, että Jekku olisi karannut. Niinpä sille piti löytää hoitopaikka. Yleensähän se on ollut hoidossa äidilläni, mutta nyt se ei onnistunut, sillä äitini tuli myös bileisiin. Kysyin ensin Anitalta, mutta myös hänellä oli kiireinen viikonloppu. Seuraavana mieleeni tuli Jekun siskon Staran perhe. He ottivat Jekun ihan mielellään. Kiitos vielä siitä! Näin Jekkukin oli tavallaan sukuloimassa viikonloppuna. Jekku pääsee kuulemma toistekin hoitoon, jos on tarvis, sen verran kivasti oli mennyt, mikä on oikein kiva kuulla.

Jekku oli aivan poikki viikonlopun jäljiltä. Se nukahti ja autossa matkalla kotiin ja kotona jatkoi nukkumista. Tänäänkin se on lähinnä nukkunut. Paitsi tässä illalla, kun kävimme ensimmäistä kertaa agilityssa! Se oli hauskaa! No, ekalla kerralla ei nyt tietenkään mitään ihmeellisyyksiä tehty, mutta kuitenkin. Hypittiin renkaan läpi ja otettiin esteitä ja harjoiteltiin ohjaamista. Lopuksi Jekku pujotteli kepit kerran läpi. Tästä se toivottavasti lähtee!

Vuoden takaisia tunnelmia

Ajattelin palata vuoden takaisin tunnelmiin nyt, kun Jekku on ollut meillä tasan vuoden! Tai no, ei kai ihan päivälleen, mutta vastaavana maanantaina viime vuonna se tuli kotiin.

Oli ensimmäisen kesälomani ensimmäinen päivä. (Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin se oli kesätyöttömyys, mutta eipä nyt takerruta sivuseikkoihin.) Odotin aamusta asti iltaa ja aikaa kuluttaakseni lähdin kaupungille. Torilla törmäsin yläasteaikaisen ystäväni siskoon, jonka kanssa vaihdoin kuulumisia. Ihan täpinöissäni kerroin, että meille on tulossa koira. Hän kysyi rotua ja minä kerroin ja kuvailin, miltä schipperke näyttää. Sitten käänsin katseeni ja totesin: "Niin, se on tuollainen!". Kauempana torilla nimittäin tepasteli pieni laivakoira, jota minun piti oitis mennä tervehtimään. Osoittautuipa vieläpä, että kyseessä oli niin ikään Anitan kasvatti, Nemo. Edelleen innoissani ja malttamattomana suuntasin lopulta kotiin.

Iltapäivällä Anitalta tuli viesti, että hän on kotona, joten voisin lähteä Jekkua hakemaan. Mies oli töissä, joten äitini tuli kanssani. Näistä vaiheista kerroinkin jo tarkemmin vuosi sitten.

Vuoteen Jekun kanssa on mahtunut valtavasti iloa, surua ei onneksi niinkään. Ehkä välillä vähän harmaita hiuksia ja kireitä hermoja. Eräänä aamuna juuri mietin, että vaikka käytämme Jekkua ulkona nykyäänkin neljästi päivässä, ei se ulos lähteminen koskaan harmita. En muista, että kertaakaan olisi pitänyt kamalalla työllä ja tuskalla lähteä sitä ulkoiluttamaan. Ja vaikka välillä ehkä on väsyttänytkin, on se väsymys haihtunut, kun on päässyt liikkeelle. Hetkeäkään en ole katunut, en koiraa, enkä varsinkaan laivakoiraa. Vielä jonakin päivänä haluan Jekulle kaverin, samaa rotua tietysti!

Uusia haasteita

Olimme taas eilen Jekun ja Paavon kanssa koulutuksessa. Tällä kertaa päätimme Paavon omistajan kanssa uskaltautua edistyneempien ryhmään. Viimeksi aloittelijoiden ryhmässä tuntui, että emme enää oikein edisty. Painopiste siinä ryhmässä on, kuten toki kuuluukin, pennuissa ja aivan aloittelijoissa. Minä pelkäsin, että edistyneempien ryhmä on meille vielä liian hankala ja että meidän nauretaan ulos sieltä. Mutta rohkea rokan syö, uhkarohkea kouluruokaa ja vielä luupäisemmät sitten menevät kohti uusia haasteita.

Mutta ihan hyvinhän se meni! Tai no, hyvin ja hyvin, mutta ei se nyt ainakaan mikään katastrofi ollut. Aluksi testattiin luokse päästävyyttä, kuten myös alkeisryhmässä. Siellä tyyli oli vapaa, mutta nyt koiran piti olla perusasennossa sivulla. Siitä koira sai kyllä lähteä kohti kouluttajaa. Ensimmäinen varsinainen liike oli paikallaan makuu, kaksi minuuttia. Juu, ei tullut mitään. Jekku malttoi maata hädin tuskin puoli minuuttia. Sitten se lähti tassuttelemaan minua kohti. Mutta sanottakoon, ettei Jekku ainoa ollut, joka lähti liikkeelle. Tätä ajattelin nyt kotona treenata vaikka niin, että lisään aina hieman aikaa.

Seuraavaksi oli taas paikallaan oloa ja luoksetuloa. Koira siis jätettiin istumaan, käveltiin kauemmas, käännyttiin, seisottiin hetki paikoillaan, käveltiin koiran luo ja vapautettiin se. Tämä liike meiltä sujui hyvin. Tästä jatkettiin suoraan niin, että koira jätettiin istumaan paikoilleen ja kutsuttiin luo. Sekin onnistui.

Minulla oli ollut hieman huono päivä, joten se saattoi heijastua käytökseeni yhä ja sitä kautta Jekkuun. Jekkua ei jaksanut kiinnostaa, vaan olisi pitänyt päästä leikkimään Paavon ja muiden kanssa, ja minulla meinasi mennä hermot. Jekku on yleensä ollut hyvä seuraamaan, mutta nyt se haahuili ihan omiaan.

Myös hyppyä treenasimme taas. Siis kävelimme esteelle, koira istui sivulle, annoin käskyn "hyppy" ja heti perään "seis". Koiran pitää siis jäädä esteen taakse seisomaan ja pysyä paikoillaan niin, että kierrän esteen, menen koiran viereen ja käsken sen istua. Tämäkin onnistui ihan kohtuullisesti.

Tässä edistyneiden ryhmässä positiivista oli se, että liikkeet tehtiin yksi koirakko kerrallaan niin, että ohjaaja pystyi rauhassa katsomaan ja kommentoimaan. Oli mukavaa saada henkilökohtaista palautetta ja neuvoja. Ensi viikolla uudelleen! Olen nyt ihan innoissani, kun Jekulla ja minulla on uusi yhteinen harrastus.