Ehkä suurin muutos tässä omakotiasumisessa keskusta-asumiseen verrattuna on lenkkimaastojen puutteen ohella se, että koirakavereita on nyt vähemmän. Keskustassa näki kavereita harvase lenkki, eli useita kertoja päivässä. Täällä tuttuja on huomattavasti vähemmän. Toisaalta itsekin olen nyt ottanut sen linjan, että ohitamme vaan vastaantulevat koirat, kun en jaksa alkaa selvittää, onko urosta vai narttua ja voiko moikata... Sääli Jekulle ja Jalolle kyllä.
Mies (hieman ehkä yllättäen) on tutustunut nuoreen länsigöötanmaanpystykorvaan ja sen omistajaan. Tässä joku tovi sitten, kun itse kotiuduin iltariennoistani, Mies kertoi, että Jekulla ja Jalolla oli tuo nuori uros leikkikaverina pihallamme! Seuraavana päivänä törmäsimme lenkillä ja moikkasimme ihan vaan remmissä. Hyvin tuntui koirilla juttu sujuvan.
Eilen sitten taas Mies oli törmännyt tuohon gööttiin iltalenkillä ja kutsui heidät pihallemme. Mies tuli minullekin huikkaamaan, että tulisinko ulos. Lähdin katsomaan koirien touhuja. Ilta oli jo pitkällä, mutta mitäpä tuosta. Koirat peuhasivat varmaan tunnin pihallamme. Jekku ei niinkään osallistunut ralleihin, mutta Jalolla oli lystiä!
Oli kyllä reipas pentu! Se on siis kymmenen kuukauden ikäinen. Se ei yhtään arastele, vaan reippaasti lähtee haastamaan Jaloa. Toisaalta Jalo osaa olla hienosti sen kanssa, vaikka niillä kokoeroa onkin. Ihanaa, kun Jalo on nyt saanut uuden leikkikaverin! Toivottavasti tuo kaveruus säilyy, vaikka göötti varttuukin nuoreksi urokseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti