Rally-tokokilpailu 11.3.

Oho... Olen jokin tovi sitten alkanut kirjoittaa meidän taannoisesta rally-tokokisastamme. Koska luonnos oli jo aika pitkä, naputtelen sen valmiiksi ja julkaisen nyt.
 
Viikko sitten (edit: jo siis jokunen viikko sitten) lauantaina suuntasimme Jalon kanssa Loimaalle rally-tokokilpailuihin, kun satuimme ihan muutaman päivän varoitusajalla saamaan peruutuspaikan kyseiseen kisaan. Ja kyllähän se koulutustunnus RTK1 mielessä siinti. Tsaun kisat menivät hyvin, mutta toisaalta onnistuneita treenejä ei edelleenkään ollut alla.

Loimaan seudun kennelkerhon halli oli vähän metka. Se sijaitsi vanhan tehdasrakennuksen kolmannessa kerroksessa. Betoniportaat vähän jännittivät Jaloa, mutta kyyryssä ja seinää pitkin se perille kiipesi. Parille koiralle piti rähähtää, mutta muuten Jalo oli taas todella hienosti! Nyt sitten käskytin ja namitin sitä uutterasti ennen vuoroamme. Lelu ei kelvannut, mutta onneksi eineslihapullat maistuivat (itselläni meinasi tosin tulla aamulla oksennus, kun lihapullapussin avasin, hui olkoon, mitä kamaa!). Ennen omaa vuoroamme otin Jalon sivulle, käskin maahan ja takaisin istumaan ja kääntyilin itse. Sitten suuntasimme radalle.

Ja taas! Jalon mielenkiinto minuun herpaantui, kun se alkoi katsella kehää! Hei apua, miten tästä pääsee eroon? Uusimme heti ensimmäisen kyltin, kun Jalo ei vaan ollut kuulolla. Sitten sain taas sen huomion itseeni, ja rata jatkui. Kunnes ehkä viides kyltti tehtiin niin, että ison ikkunan edessä piti tehdä käännös. Vaan mitä tekikään Jalo? No, sehän singahti ihan spontaanisti ikkunaan katsomaan maisemia! Se siis nosti etutassut ikkunalaudalle ja katseli ympäristöä. Minulla alkoi pukata tuskanhikeä, ja kuulin kehän laidalta äitini naurun. Äidin vieressä ollut Tuijan koirakoulun Tuija sitten oli selventänyt muille läsnäolijoille, että äiti se vaan nauraa tyttärelleen, eikä suinkaan kukaan ns. ulkopuolinen vieraalle suorittajalle.

Tajusin, että pelimme on menetetty, kun Jalo oli poistunut kehästä, eli hylkyhän siitä tuli. Jatkoimme kuitenkin radan loppuun. En tiedä, herpaantuiko sitten omakin tekemiseni, kun Jalo ei ollut oikein kuulolla loppuradan aikana. Taistelimme radan loppuun ja poistuimme juosten kehästä.

Kiitosta haluan antaa sekä järjestäneelle seuralle että ihanalle tuomarille, Pia Heikkiselle. Palkintojenjaossa tuomari kertoi jotain mukavaa jokaisesta koirasta. Siis sijoittuneista. Myös kaikki muut hän kätteli ja sanoi jotain kivaa. Me saimme sellaista palautetta, että Jalo tekee kyllä hienosti, kunhan keskittyy. Niinpä. Huoh. Arvostelulomakkeeseen oli kirjoitettu: "Hieno juoksuosuus!"

Jaloa hymyilyttää

Matkalla haimme Miehen pubista. Koska hän ei ihan heti ollut valmis, saimme luvan Jalon kanssa päästä sisälle odottelemaan. Kerrankos sitä nyt tuulipuvussa pubiin mennään! Ilahduttavaa oli, että Jalo otti sielläkin taas rauhallisesti.

JK. Harmittaa kyllä itseänikin kovasti tämä blogin hiljaisuus. Nyt vaan on tosiaan näköjään harrastusrintamalla sellainen hetki, ettei oikein mitään tapahdu. En nyt ihan joka treeneistä Jalon kanssa jaksa raportoida. Yritän aktivoitua... ainakin vielä joskus!