torstai 16. helmikuuta 2017

Nose Workiin tutustumassa

Yritän nyt vähän päivitellä alkuvuoden tapahtumia ajantasalle. Tammikuun alussa, loppiaisena, kävimme tutustumassa ensinnäkin Paulan uuteen halliin Halikossa, ja siellä sitten Nose Workiin. Hajutunnistus ei silloin aikaan oikein tuntunut omalta jutultamme, mutta hajujutut kuitenkin kiinnostavat. Noseworkissa ideana siis on, että koira opetetaan etsimään tiettyjä hajuja. Suomessa käytettävät hajut ovat eukalyptus, laventeli ja laakerinlehti. Nämä hajut siksi, että niitä ei Suomen luonnossa esiinny. Kuulemma Jenkeissä, mistä laji on peräisin, käytetään mm. koivun hajua! Hauska pieni kuriositeetti. Lajissa voi kilpailla, ja tarkoitus on etsiä hajua sekä ulkoa että sisältä.

Tällä tutustumiskerralla teimme kolmeen otteeseen harjoitteita. Lähinnä ihan vaan, että koira oppi haistamaan metallista kippoa, jossa hajua oli. Siinä sitten naksuteltiin aina, kun koira nuuhkaisi, tai ylipäätään osoitti kiinnostusta kippoa kohtan. Jalo tajusin mielestäni homman juonen aika hyvin. Se alkoi jopa ihan oma-aloitteisesti tarjoamaan maahanmenoa siinä haistaessaan! Eli jos tätä lajia jatkaisi, Jalon ilmaisumuodoksi voisi varmaan ottaa tuon maahanmenon.

Kuulemma joistain lemmikkiliikkeistä saa ostaa tarvikkeita noseworkiin. Mietin, pitäisiköhän... Ehkäpä. Voisi olla ihan kivaa aktiviteettia kotioloissakin! Paulalla olisi ollut tarjolla kurssikin, mutta välimatka kyllä valitettavasti on liian pitkä. Mutta uusi halli oli hieno! Treenitila siis sijaitsi erään eläinkaupan ikään kuin takahuoneessa. Halli oli iso ja valoisa ja viihtyisä. Ainoa haittapuoli oli, että kun ajoin takaovelle, sinne piti kivuta sellaisia metallisia portaita, joista Jalo kieltäytyi... Jouduin siis kantamaan sen mennen tullen. Huoh. Onneksi treenitilaan pääsee myös eläinkaupan kautta, eli jos joskus vielä tuonne menemme jotain treenailemaan, täytyy sitten suunnata eri puolelta sisään.

Lopuksi vielä kuvia. Kaikki kuvat otti Paula Speer.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti