Tauon paikka

Nyt se on homma sillä lailla, että päätin pitää pienen agilitytauon. Ainakin loppuvuoden, ehkä vielä ensi keväänkin. Kuten jo aiemmin mainitsin, työt kuormittavat tällä hetkellä sen verran pahasti, että ylimääräistä energiaa ei juuri ole. Ehkä tilanne olisi toinen, jos treenit olisivat minä tahansa muuna päivänä, mutta perjantaina minusta ei irtoa yhtään ylimääräistä. Tuskailin taannoin, kun mietin, että minun pitää perjantaina nousta sohvalta ja lähteä kylmään ja pimeään. Tällä viikolla tätä angstailin ja lopulta päätin, että ehkä nyt olisi tauon paikka. Heti tuli kevyempi olo!

Lisäksi tuntuu, että Jekun kanssa tekeminen junnaa paikallaan. Tuntuu, ettemme voi enää ns. saavuttaa mitään: en minä kolmosista tunnu nollaa saavan. Enpä minä nyt kisaamaankaan niin paljoa toki ole päässytkään. En saa nyt oikeanlaista tekemisen meininkiä ja asennettakaan. Nyt joku voi kysyä, että onko menestyminen sitten kaiken mittari, ja eikö voisi vaan omaksi ilokseen harrastaa. No, voisi kai. Mutta minulle se ei riitä. Jos teen jotain, haluan, että se myös tähtäisi johonkin. En näe ideaa käyttää aikaani siihen, että vain huvikseni teen jotain. Sillä tavalla en ainakaan kehittyisi.

Juuri nyt mietin myös agilityseuroja: jäädäkö Tsaulle, vai palatako ATT:lle. Suoraan sanottuna Tsaun kisatyövelvoite on sen verran kova, että se syö kisapäiviä: jos teen kisatöitä, en sitten itse kisaa, sillä minulla on muutakin tekemistä kuin viettää viikonlopun molemmat päivät hallilla. Ymmärrän kyllä, että työvelvollisuuksia on, ei se homma muuten pyöri, mutta joku raja.

Katsotaan, mitä tuleman pitää. Taukoilen nyt ainakin jouluun ja vähän hengittelen ja mietin, mitä kevään suhteen tekisin.