Vaikka agility nyt tökkii, onneksi rally-toko sujuu! Kyllä tänäänkin lämmin koti olisi houkutellut jäämään sen sijaan, että piti vielä illalla kasilta vääntäytyä treeneihin, mutta onneksi lähdin. Vuorossa oli Hannan tekemä, haastavahko rata. Radalla oli mestariluokasta (muistaakseni) pujottelu edestakaisin juosten oikealla. Huhhuh!
Otin (Hannan käskystä) Jalon heti vapaaksi. Illan suurin yllätys oli seuruu oikealla juosten! Siinähän tuo tuli mukana ja ihan kontaktissakin! Eipä olisi voinut vielä puoli vuotta sitten kuvitellakaan! Ryhmässä on myös yksi koira, jonka kanssa Jalo aina ärisee, kun kyseinen koira tulee halliin. Siksi vähän jännitti seuraavat kerrat, että mitenkäs nyt, kun tämä koira oli kohtisuoraan edessämme radan alussa. Ainoastaan viimeisellä kierroksella Jalo vähän paineistui selvästi tuon koiran läheisyydestä, mutta silti ei ollut meininkiäkään, että Jalo olisi lähtenyt uhittelemaan. Voi että, miten olenkaan iloinen! Joillekin tämä on ehkä ihan itsestäänselvyys, että koira toimii ja tottelee, mutta kun on ollut Jalon kanssa hankaliakin hetkiä, tuntuu tämä joka kerta ihan yhtä upealta! Nyt totesin, että alan oikeasti jo uskoa, että pystymme ja osaamme. Voihan mudi! <3 br="">
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti