Viime kirjoituksessa painiskelin erinäisten motivaatio-ongelmien kanssa. Sen jälkeen oli viikon tauko agilitysta, mutta viime perjantaina taas treenasimme. Ekalla yrittämällä pääsimme jopa esteelle neljä. Sen jälkeen sitten jotenkin homma lähtikin sujumaan, ja teimme ihan hyvää rataa! Treeneistä jäi siis hyvä mieli. Olin jo aikoja sitten ilmoittanut Jekun sunnuntaille Tsaun kisoihin, joten ei muuta kuin suunta sinne sunnuntaiaamusta! Vähän nyt mietin, että ennakoiko hyvä kenraali huonoa suoritusta, mutta samapa tuo.
No, eipä tullut tuloksia, edelleenkään. Mutta ei se mitään! Ihan oikeasti, ei se mitään! Tekemisen meininki alkoi olla jo paremmalla tolalla. Ensimmäinen rata meni kivasti, mutta kepit kosahtivat. En korjannut, vaan jatkoin matkaa, joten tuloksena HYL. En usko, että olisin uusimalla keppejä saanut sen parempaa jälkeä. Toinen rata puolestaan oli ehkä karmivinta ja surkeinta ohjausta minulta ikinä kuunaan milloinkaan! Minulla ei ollut hommaan mitään kosketusta, ei niin mitenkään päin. Hävetti! Onneksi pääsen näistä ihan hyvin yli. Onneksi tästä(kään) radasta ei ole videomateriaalia. En haluaisi katsoa sitä edes itse, vaikka tiedän, että niistä oppisi.
Olin päättänyt vetäistä kolme rataa neljästä (kun oli juuri sopivasti starttilahjakortteja kolmeen). Ilmoittauduin loogisesti radoille A-C, joista C oli hyppäri. Mutta sitten epäloogisesti järjestäjäpuoli olikin laittanut radat menemään kaavalla A-B-D-C, joten meidän piti välissä vähän odotella. Mutta kaikki järjestelyt sujuivat jouhevasti, eikä pieni odottelu haitannut. Ehtipä lämmitellä ja jäähdytellä koiraa ja vähän itse tankata siinä välissä.
Hyppäri näytti aivan kamalalta! Siinä oli älyttömästi hankalia kierttoja ja ansoja, joihin odotin Jekun lankeavan. Kohtaloksemme koitui taas hyppy, joka hypättiin ihan "normaalisti" edestä, mutta jonka jälkeen piti kääntyä takaisin samaan suuntaan, mistä tultiinkin. Eh, ei tuosta ehkä ymmärrä, mutta ei se mitään. Samalla tavalla mokasimme piirimestiksissä. Tällä kerralla kuitenkin yritin pyöräyttää Jekun siitä ympäri, mutta ei auttanut: takaisinhan se hyppäsi väärään suuntaan. Loppurata oli aivan hitsin hienoa! Voi, jospa jotenkin olisin saanut sen pyörimään, olisimme saaneet ensimmäisen nollamme kolmosista! Mutta kun en saanut, jäi nollakin saamatta. Mutta juuri tuohon rataan oli todella hyvä lopettaa, kun jäi niin hyvä fiilis!
Harmittavasti taas muut velvollisuuden haittaavat harrastamista, joten en ehkä kovin moniin kisoihin syksyllä enää pääse. Nyt aloin kuitenkin pitkästä aikaa miettiä, että ehkä voisi mennä myös epiksiin, ihan vaan harjoittelemaan lähtöjä, kontakteja ja kisatilannetta ylipäätään. Jospa se sitten siitä alkaisi lutviutua. Nyt onneksi oma olo on jo valoisampi kuin edellisen kirjoituksen aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti