Treeniä ja treeniä

Vähän tylsähköjä nämä postaukset ehkä nykyään... Nytkään ei ole tullut tehtyä juuri mitään sen mainittavampaa, treenattua vaan. Tuolla Jekun syyskuun lopun kisalla jaksoi aika pitkälle, siis sen voimin ja innolla. Parin viikon päästä on taas seuraavat kisat tiedossa.

Agilitytreeneihin emme juuri ole ehtineet tai päässeet, syystä tai toisesta. Viime perjantaina vihdoin pääsimme. Silloinkin minulla oli kiire kaupunkiin illallistreffeille, mutta halusin välttämättä päästä treenaamaan. Itselläni ei juoksu taaskaan oikein kulkenut vaan tuntui, että hengästyin pienestäkin. Keppejä teimme siltä heikommalta puoleltamme ja hankalahkosta kulmasta. Jekku veti yleensä ohi niin, että meni kolmannesta välistä sisään. Kun sain sen löytämään oikeasta paikasta kepeille, se teki ne kyllä kivasti loppuun. Keinu oli luvattoman hidas, samaten ekalla kierroksella puomi. En oikein tiedä, mitä tuo jännäsi. Mutta muu meno oli mielestäni kivaa! Itse muistin katsoa Jekkua, vaikka olinkin sen edellä ja noin muutenkin ehdin sen edelle kivasti. Kyllä minä taas kuulemma pyörin ja steppasin tarpeettomasti, mutta en edelleenkään aina osaa koordinoida liikkeitäni taloudellisemmiksi. Ja steppailusta ja hyörimisestä huolimatta sain tehtyä ihan puhdasta rataa. Eli ihan tyytyväinen olen!

Jalon kanssa treenasimme viime maanantaina rallytokoa taas. Tällä kerralla Paula kehotti pitämään Jalon hihnassa, jotta tulisi siihenkin touhuun taas kosketus. Ja voi, miten se on vaikeaa! Jalo teki ihan mahtavalla vireellä ja sai kehuja kontaktistaan, jee! Homma kosahti taas omaan toimintaani ja sähläämiseeni remmin kanssa. Paula hienovaraisesti totesi, että minulla on vähän tapana huitoa käsilläni, hehhheh. Saimme kotiläksyksi treenata juuri hihnassa erinäisiä liikkeitä. Ja paljonko olemme treenanneet? No, emmepä yhtään. Muistin saamamme kotiläksyn jo tänään... Noh, kaipa se siitä. Huomenna pääsen treenaamaan molemmat pojat, kun sain kaverilta hänen paikkansa meitä edeltävältä tunnilta. Nyt vielä mietinnässä on, kummin päin pojat treenaan.