Voisin lähteä selittelemään, miten tuli kiire kisoihin lähtiessä ja sitä rataa, mutta se olisi turhaa. Pieleen meni että pätkähti ihan vaan, koska ohjasin huonosti. Jos lähtökohtaisesti ensimmäinen rata tuntui minusta kimurantilta. Siinä oli monta kohtaa, joissa mietin, miten saan ohjattua oikein ja kunnolla. Yllätys kuitenkin oli, että ne ne hankalat kohdat sujuivat, virheet tulivat ilmiselvissä paikoissa. Siis ilmiselvissä ohjaamisen suhteen. Ehkä tässä onkin yksi avainsana: tsemppaan niihin hankaliin kohtiin ja ohjaan sitten huolimattomasti ne "helpot" paikat.
 |
| Kuva: Kati Horne-Kosonen |
Ensimmäisen radan alku sujui kivasti, vaikka hyllytys tulikin jo heti vissiin yhdeksännellä esteellä. Ja sitten hajosikin ihan koko pakka. Mutta kepit sentään menivät hienosti! Kaikkein hämmentävintä tällä radalla oli se, että Jekku jännäsi ihan hurjasti puomia ja keinua. A-este menee siltä ihan tuosta noin vain, mutta jostain syystä se jäi jähmimään puomin ylösmenolle ja keinu oli ihan turkasen hidas.
 |
| Kuva: Kati Horne-Kosonen |
Kuvastakin aistinee pysähtyneen tunnelman tuossa keinulla. Minun piti oikein houkutella ja maanitella Jekkua tulemaan. Koska rata oli hylätty, en tiedä, missä ajassa sen lopulta suoritimme. Noihin kontaktien hidasteluihin kuitenkin paloi sekunteja ihan kiitettävästi.
Toisella radalla meno oli onneksi hieman parempaa. Noin yleisestikin se toinen rata vaikutti kivemmalta. Tosin heti alkuun tuli viitonen, kun Jekku syöksyi suoraan ohi putken vilkaisemaan ratatyöntekijöitä. Sen jälkeen meno oli todella kivaa; tai ainakin kepit onnistuivat. Hieman yllättäen myös puomin alastulolta tuli viitonen. Hämmennyin, kun näin tuomarin nostavan käden ylös ja hetkeksi herpaannuin ja jatkettuani ajattelin, että nyt olen unohtanut vähintään puolet radasta. Mutta ihan kivasti se meni loppuun asti. Vähän ehkä harmittaa, varsinkin tuo kontaktivirhe.
 |
| Kuva: Sari Sainio |
 |
| Kuva: Sari Sainio |
 |
| Kuva: Sari Sainio |
Ja Jekku, tuo hitsin ketku, keksi varastaa lähdössä! Eipä ole tuotakaan aikoihin tapahtunut. Nyt molemmilla radoilla joku huusi: "lähti!". Tiedän, että olisi pitänyt korjata... Jotenkin vain olen niin ahne kisaamaan ja metsästämään tuloksia, kun kerran kisoista maksettu on, että hitto vieköön, mennään. Harjoitellaan sitten treeneissä. Tosin joku juuri varoitteli, että koira oppii erottelemaan, mikä on treeniä ja mikä kisaa. Mutta panostetaan nyt jatkossa treeneissä tuohon lähdössä pysymiseen.
Toinen, ehkä kaikkein hämmentävin kommervenkki oli, kuten todettua, puomin ja keinun jännäys. Kaverini kysyikin, onko Jekku tehnyt lentokeinun tai onko jotain muuta sattunut. No ei mielestäni ole! Ja kun A:n se tekee hienosti. En tiedä, mikä siis jännittää ja missä mättää. Mutta tähänkin pitää siis keskittyä jatkossa treeneissä. Mietin myös, onko Jekulla jotain kipuja tai jumeja, joita se oirehtii noin? Koska jotenkin vierasta ja outoa käytöstä tämä nyt on.
Päivästä jäi käteen siis paljon treenattavaa, mutta myös kiitollisuus siitä, että saan harrastaa tätä lajia ja kilpailla ja että olemme Jekun kanssa kuitenkin jo kisaurallamme edenneet. Kiitos myös ystäville, jotka yhtäkkiä, yllättäen ja ilmoittamatta tulivat paikalle kannustamaan! Se oli iloinen ja mieluisa yllätys! Myös kuvista kiitos näille samaisille ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti