Olen aiemminkin kirjoittanut samalla otsikolla. Kovin pitkiä taukoja en treenailusta haluaisi pitää, mutta välillä niitä nyt vain tulee. Ja sitten huomaankin, että tauko on tehnyt vain hyvää. Tämä pätee niin Jekkuun kuin Jaloonkin.
Perjantaina olimme ehkä noin kuukauden tauon jälkeen agilityssa. Meillä olisi ollut treenejä seuran virallisesta kesätauosta huolimatta. Olin itsekin niitä huutelemassa, mutta enpä sitten päässytkään. Ensin olin kahtena viikkona reissussa, sitten oli niin helteistä, että treenit oli peruttu yhteisellä päätöksellä, ja sitten taas olin reissussa uudelleen. Mutta viime perjantaina vihdoin pääsimme takaisin agilityn pariin!
Radalle lähtiessä jännitti: mitäköhän tästä tulee ja olemmekohan aivan ruosteessa. Mutta vaikka itse sanonkin, hyväähän siitä tuli! Jekulla oli kiva vire päällä ja se suoritti aivan jokaisella kerralla kepit puhtaasti! Jee! Pidin kyllä melkoiset bileet aina keppien jälkeen. Mielestäni vauhtiakin oli kivasti, niin kepeillä kuin radalla ylipäätään. Parissa kohdassa meinasin itse unohtaa radan, pari kohtaa tökkäsi hieman muuten vain. Mutta saimme kuin saimmekin tehtyä radan kertaalleen nollana läpi! Vaikka tässä nyt paljon hiottavaa onkin, pääasia on, että fiilis oli hyvä. Jäi todella todella hyvä olo noista treeneistä. Teki lähes mieli hehkuttaa facebookissakin mutta en sitten kehdannut, kun syydän sinne koirajuttuja varmaan muutenkin ihan tarpeeksi.
Eilen sitten ryhdistäydyin Jalon suhteen. Minullahan on ehkä ollut vähän motivaatiopulaa kun on tuntunut, että junnaamme paikoillamme emmekä etene. Ajattelin, että jospa lähtisimme liikkeelle ihan varovaisesti ja hitaasti. Kaivoin esiin Nooalta perityn lelun, joka jo ensisilmäyksellä teki Jaloon suuren vaikutuksen. Tein ensin ihan todella lyhyen paikkamakuun, vapautin ja leikitin. Sitten pidensin ja pidensin kestoa. Jalo pysyi hyvin, vaikka vähän lelua tykönäni vingutinkin. No, eilisen saldo oli vaatimattomat 30 sekuntia, mutta se tuntui jo voitolta aiempaan verrattuna.
Tänään treenasimme Jalon kanssa uudelleen. Taas aloitin ihan lyhyestä paikkamakuusta, jotta se tietäisi ja muistaisi, mitä pitääkään tehdä ja että vapautussa saa palkkaa. Tänään pääsimme jo kahdesti minuuttiin asti! Toisella kerralla oli häiriötäkin, kun Mies tuli parvekkeelta Jalon taakse. En viitsi tehdä paljoa toistoja, vaan ihan vain muutamia, joiden jälkeen pääsen kunnolla palkkaamaan. Katsotaan, pääsisimmekö huomenna jo puoleentoista minuuttiin, vai onko ahneella p***ainen loppu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti