tiistai 22. toukokuuta 2012

Varokaa punkkeja!

Punkkikesästä tullee paha. Ihan kuin pahassa siitepölykeväässä ei olisi ollut tarpeeksi. No, siitepölystä kärsin minä, punkkien kohdalla kärsijänä on ehkä paremminkin Jekku, tai koirat ylipäätään. Näin facebookissa niin kertakaikkisen puistattavan kuvan, että päätin tehdä tämän postauksen. Nyt siis on korkea aika hankkia jotain punkkisuojaa koiralle! Varsinkin meillä, kun Jekku nukkuu sängyssä (köhköh). En soisi saavani itse punkkia kumppanikseni.

Itse laitoin perjantaina Jekulle Expotia. Sitä sillä oli viime kesänäkin, eikä silloin ainakaan ollut yhtään punkkia. Lokakuiselta mökkireissulta niitä tuli tuliaiseksi kolme, mutta silloin tuon aineen vaikutus oli jo loppunut. Käsittelyhän pitäisi siis uusia neljän viikon välein. Pitääkin muuten laittaa jonnekin ylös, että muistan sitten muutaman viikon päästä laittaa toisen pipetin.

Punkkisuojia on tarjolla runsas määrä. Itse päädyin tähän Expotiin, sillä se oli hyväksi havaittu ja edullinen. En tiedä, ovatko kaikki hinnat pompsahtaneet vai kultaako aika muistot, mutta en muista, että joskus muutamia vuosia sitten hinnat olisivat olleet näin korkeita. Expot on miellyttävä myös sikäli, että kertakäsittely riittää pitkäksi aikaa, eikä tarvitse pitää ylimääräisiä pantoja kaulassa. Netissä tosin on keskusteluja, joissa pelotellaan punkkipannoista ja kerrotaan niiden aiheuttaneen koirille erinäisiä vaivoja. Samaa olen kuullut myös yhdeltä skipin omistajalta. Myös yrttipantoja on saatavilla, mutta niiden tehosta ei liene tarkempaa tietoa.

Jos jollakulla on omakohtaisia kokemuksia hyvistä tai huonoista tuotteista, kertokaa! Expotilla mennään siihen asti.

1 kommentti:

  1. Olen koirasta irrotellut kasoittain punkkeja aiempina kesinä säännöllisestä Exspot-käsittelystä huolimatta.

    Omat punkkikarkotekommenttini parin vuoden takaa: http://hallamailla.blogspot.com/2010/07/punkkikarkotteet-testissa.html

    Olen sittemmin todennut, että paras hinnan ja laadun suhde on niissä halvoissa yrttipannoissa. Punkkeja en tosiaan ole saanut karkotettua täydellisesti yhtään millään. Parhaiten on tehonnut asuinpaikan ja lenkkimaastojen vaihtaminen. Tänä keväänä olen irrottanut koirasta vasta yhden punkin. Edellisinä kesinä samaan aikaan jo kymmeniä.

    Noissa mahdollisesti allergisia reaktioita aiheuttavissa pannoissa (Scalibor ym.) on samantyyppisiä vaikuttavia aineita kuin niskaan laitettavissa liuoksissa. Ne ovat myrkkyjä, jotka lamaavat tavalla tai toisella kohde-eliön hermoston toiminnan. Oleellista ei siis ole, missä muodossa se aine on (panta vai liuos), vaan mitä se on. Esim. tuo Exspotin vaikuttava aine permetriinikin on hermomyrkkyä, jolla saa tapettua punkkien ja muiden ötököiden lisäksi kalat ja kissat.

    VastaaPoista