Perjantaina törmäsimme keskellä Tuomaansiltaa ranskistyttö Sofiin. Aivan ihana tyttö Jekun mielestä. Käännyimme tulosuuntaamme, kun päätin, että jatkamme matkaa Sofin kanssa. Välillä piti pysähtyä, kun koirat painivat sellaisella ilolla ja tarmolla että oksat pois. Taisi Jekulla vähän muukin käväistä mielessä kuin pelkkä paini, mutta Sofi ei moisille ajatuksille syttynyt. Jekku ei ole kyllä pitkään aikaan paininut moisella innolla kenenkään kanssa. Vielä kotonakin Jekku huohotti ja läähätti koitoksensa jälkeen pitkän aikaa. Muutenkin tuntuu, että sille alkaa tulla jo kuuma ihan tavallisella kävelylläkin. Miten tuskallista mahtaakaan olla, jos kesän tullen lämpenee.
Kotonakin Jekku on ehkä hieman levottomampi mitä yleensä. Normaalisti se jää ihan kiltisti kotiin, kun me lähdemme ulos. Nykyään Jekulla on niin kova hinku ulkoilemaan, että se yrittää väkisin livistää kanssamme rappukäytävään.
Tänään aamulenkillä se teki varsinaisen tempauksen. Olimme melkein jo kotona (onneksi), kun Jekku yhtäkkiä nykäisi hihnaa, ja ennen kuin huomasinkaan se oli piehtaroimassa erään puun juurella. Aluksi en nähnyt mitään, minkä päällä Jekku möyri, mutta ennen näköhavaintoa nenääni kulkeutui aivan järisyttävän ällöttävä haju. Maassa oli jotain iljettävän hajuista ja limaista. En edelleenkään tiedä, mitä se mahtoi olla, enkä ehkä haluakaan tietää. Puistattaa vieläkin. Kiikutin Jekun sitten pikavauhtia suihkuun. Jekku oli melko penseän näköinen, kun saippuioin sitä vimmaisesti. Jekku sai alistua olemaan hyvän tovin suihkussa, sillä halusin varmistaa, että kaikki ällötys tulee huuhdottua pois. Jekku vaikutti kylvyn jälkeen ehkä jopa hieman loukkaantuneelta. Se tuhahteli minulle ja kävi makaamaan huokaillen raskaasti. Toivottavasti vastaavia haisevia yllätyksiä ei tule enää vastaan. Taas muuten osoitus siitä, miten tarkkana itse pitäisi ihan koko ajan olla, ettei koira pääse yllättämään moisilla tempauksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti