Hups, kevät (ai mikä kevät?! Talvihan täällä vielä on) on kulunut jotenkin vauhdilla, vaikkakin vähin tekemisin. Jalon kanssa olemme treenailleet rally-tokoa. En muista, mainitsinko tästä, mutta yllytyshulluna treenikaverit yllyttivät minut ilmoittautumaan Tsaun maaliskuun rally-tokokilpailuihin. Eipä siinä muuten, mutta me kisaisimme Jalon kanssa avoimessa luokassa. Jaiks! Eikä siinä sitten muuta kuin ilmoa menemään. Niinpä Jalo on tiiviisti päässyt kanssani treeneihin, että olisimme sitten iskussa kisoissa.
Kisapäivä koitti viime sunnuntaina. Tuli sitten oltua hallilla 9.30-17.30 noin suunnilleen. Ensin aamun olin kisatöissä, kun Tsaun jäseniä siihen vähän velvoitettiin. Oli ihan kiva olla töissä, kun pääsin tuomarinsihteeriksi. Siinä saa hyvää oppia, kun saa seurata suorituksia, varsinkin, kun työskentelin mestari- ja voittajaluokan radoilla. Aika täydellisyyttä hipovia suorituksia saa kyllä tehdä, jos meinaa noissa luokissa pärjätä. Työskentely ja hengailu paikalla myös vähensivät jännitystäni. Kyllä minua tietysti vähän hermostutti, mutta olisi se pahempaakin voinut olla.
Mies toi Jalon minulle sinne sitten iltapäivällä. Aluksi Jalo otti vähän kierroksia hallissa ja ärjyi parille koiralle. Kyllä se sitten kuitenkin oli kuulolla, kun vähän tein sen kanssa liikkeitä. Molemmat avoimen luokan radat vaikuttivat ihan mukavilta ja sellaisilta, että noin liikkeiden puolesta tiesin, että pystyisimme ne suorittamaan. Eniten siis minua jännitti, mitä tapahtuu, kun päästän Jalon irti hihnasta. Treeneissä se on pysynyt ihan aisoissa, mutta siellä on sitten varmisettu, etteivät muut koirat ole ihan reitillämme. Olihan kisapaikallakin toki aidat, mutta silti olin epävarma.
Ensimmäisenä oli Pia Heikkisen rata. Siinä lähtö sijoittui niin, että oikealle jäi odottelualue, kun taas suoraan lähdöstä eteenpäin sijaitsi yleisön ynnä muiden alue. Jalo seurasi ihan kiltisti lähtöön, mutta jäi sitten kyttäämään vasemmalle, missä ei mielestäni ollut mitään. Tuskanhikeä jo pukkasi. Jalo ei siis ollut kuulevinaankaan käskyjäni, tai minua ylipäätään. Olin siis irrottanut hihnan mutta pidin pannasta kiinni. Tuomari oli ihana ja kehotti laittamaan Jalon hihnaan ja palaamaan kauemmas ja tulemaan uudelleen. Yritimme uutta lähestymistä. Edelleen Jalo kyttäili vasemmalle mutta istui vierelleni. Tuomari kysyi olenko valmis ja totesin olevani sen verran valmis kuin nyt pystyn. Päästin Jalon irti ja suoristin selkäni. Jalo tempaisi suoraan sinne kyttäämäänsä suuntaan. Siellä oli houkutusruutu ja narulelu! Voi, miten komeasti Jalo toi lelun suoraan minulle! Hieno nouto siis, harmi vaan, että väärä laji. Luovutin tämän radan osalta siinä vaiheessa. Jälkikäteen joku totesi, että olisihan radan voinut suorittaa, vaikka hylätty jo olikin. Olisihan se ollut hyvää treeniä, kun kuitenkin olin tuosta lystistä maksanut. Olin pyytänyt Miestä kuvaamaan radan. Radan jälkeen hän kysyi, haluanko nähdä pätkät. En halunnut vaan käskin poistamaan. Voi että, minua harmittaa! Olisin halunnut nyt nähdä tuon noudon!
Sitten keräilimme vähän itseämme Anna Klingenbergin radalle. Siinä lähtö oli niin, että odotusalue jäi selkämme taakse. Rata alkoi juoksupujottelulla edestakaisin. Ajattelin, että se onkin hyvä, kun juoksuosuudet ovat meiltä yleensä sujuneet hyvin. Mietin, että saan Jalon nyt näppärästi sitten mukaan ja draivin päälle. No, ei se ihan ehkä niin mennyt. Juoksu heti alussa vähän nosti Jalon kierroksia, ja se vähän hyppeli ja selkeästi kuumui. Kyllä se kuitenkin ihan hallussa pysyi. Vähiten olemme treenanneet seisomista. Nyt se yllättäen onnistui hyvin; tehtävänä siis oli istu - seiso - kierrä koiran ympäri. Aiempi suosikki ja yleensä varma liike saksalainen meni pipariksi, kun Jalo kiersi niinkin hyvin, että kiersi koko kyltin. Uusin liikkeen, ja taas sama juttu. Siitä siis -10. Maalin jälkeen käskytin vielä Jalon maahan, että saan sen hihnaan. Vaistomaisesti käteni tavoitteli taskusta namia, mutta äkkiä tajusin, että sitä ei sovikaan kehässä antaa. Sain käsiini hihnan, ja sitten juoksimme kehästä ulos. Olin todella tyytyväinen suoritukseen! En osannut arvioida, saisimmeko tulosta. Uusin kaksi ja sitten tuli se kymppi, kun saksalainen jäi tekemättä. Se, mitä muuta sieltä tuli, jäi minulle hämäräksi. Oli iloinen yllätys, kun taululle lävähtivät pisteet: 75! Hittolainen, saimme tuloksen! Jeeee! Olen niin iloinen ja tyytyväinen. Ensinnäkin: me klaarasimme avoimen luokan radan, eikä Jalo lähtenyt huitelemaan omiaan! Toisekseen... öö... no, ei kai mitään. Huomaan nyt, että menin liian lähelle useita kylttejä. Saamamme virheet eivät ole pahoja: kolme pistettä vinoudesta, yksi puutteellisesta yhteistyöstä, yksi kontrollista ja yksi Jalolle kyltin nuuhkimisesta. Kolme pistettä ohjaajavirheestä ja kahdesta uusimisesta, sen kympin lisäksi siis. Näin jälkikäteen en yhtään muista, mikä olikaan se kyltti, jota Jalo haistoi ja vinotti ja jonka uusin. Enkä oikein muista puutteellisen yhteistyön kylttiäkään. Pitäisi löytää ratapiirros jostakin. Pahus, etten tajunnut ottaa siitä kuvaa. Videomateriaaliakin löytyy... Ehkä jopa julkaisen sen. Joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti