Sain rallykouluttajaltamme Hannalta peuraa. Siis pussillisen keitettyjä peuran sisäelimiä. Treeninameiksi niitä ajattelin. Laitoin ne pakastimeen ja otin sitten viikko sitten sunnuntaina sulamaan, jotta saisin maanantain treeneihin ihan ekstrahyvät namit (yleensähän nuo saavat treeneissä Frolicia...). Kävi kuitenkin niin, että treenit oli peruttu. Jotta ei olisi mennyt hyvä peura hukkaan, laitoin sitten maanantai-iltana ja tiistaiaamuna vähän lihaa kuivaruoan joukkoon. Ja sanotaanko nyt vaikka näin, että eipä tarvitse enää peuraa syötellä. Tai no Jekulle nyt voisi varmaan antaa vaikka pieniä kiviä. Onni oli myös, että laitoin lihaa vain vähän ruoan joukkoon. En halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin treeneissä namittanut ihan huolella.
Jalon vatsa nimittäin oli neljä päivää sekaisin. Muistan ja muistin kyllä, että keväällä Jalo ripuloi viikon, kun olin antanut sille lihaisan peuran luun. Nyt kuitenkin määrä oli aika paljon vähäisempi, mutta sisäelimet toki ovat aika tiukkaa tavaraa. Olen minä aiemmin antanut niin keitettyä maksaa, munuaista, kieltä kuin sydäntäkin, mutta ilmeisesti nauta on kuitenkin miedompaa.
Hankin heti ensimmäisenä ripulointipäivänä Canikuria mutta en tohtinut heti antaa maksimiannosta. En oikeastaan tiedä, että miksi en... Olisi pitänyt. Oikeastaan ensimmäinen tabletti meni Jekulle... Huoh. Jalolle sitä tarjosin, mutta ei kelvannut. Niinpä Jekku tuli takavasemmalta ja näytti, että kas näin se menee! Sitten kelpasi Jalollekin.
Onneksi Jalon vointi helpotti tosiaan muutamassa päivässä. Opinpahan nyt, että ei enää peuraa! Tulipahan ainakin lattiat pestyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti