Viime lauantaina päättyi Jalon korvalääkekuuri, ja viime keskiviikkona kävimme korvakontrollissa. Jalo antoi lääkitä itseään hyvin, mikä oli ilahduttavaa. (Jos mietin, että sama olisi osunut Jekun kohdalle, olisi varmasti tarvittu ainakin kolme ihmistä lääkitsemään sitä. Se luultavasti olisi myös niin kyöni, ettei seuraavalla kerralla kutsuttaessa edes olisi saapunut paikalle, kun lääkettä annostellaan.) Joka kerta Jalo tuli iloisesti keittiöön ja nousi haistelemaan, kun uutta ruiskua avattiin pakkauksesta. Ei se lääke ilmeisesti kovin kivalta tuntunut, kun Jalo "sulki" korvansa: se siis laittoi korvat luimuun ja ikään kuin kiinni. Kuitenkin se kuuliaisesti antoi tuutata aineen korviin.
Lääkärissä se oli taas kuin ihmisen mieli. Odotustilassa makoili rauhallisena (siellä on pakko olla jotain feromonia tai vastaavaa ilmassa!) ja tutkimushuoneessa antoi taas tutkia korvia. Vähän se toisen korvan kohdalla vinkaisi, mutta saimme terveen paperit. Jee!
Ilmoittautuessa punnitsin Jalon: 15,5 kiloa. Korkeutta sillä on noin 51 senttiä. Lopuksi kysyinkin vielä lääkäriltä, mitä hän on mieltä Jalon koosta; onko se sopiva vai pitäisikö sitä lihottaa. Kovin hoikkahan se on, kun käsittääkseni useimmat mudit ovat vähän painavampia ja matalampia kuin Jalo. Omaan silmääni kuitenkin Jalo näyttää kovin sopusuhtaiselta, enkä oikeastaan toivoisi sen lihovan tuosta. Lääkäri sitten vielä koplasi Jalon läpi. (Käsittämätöntä, että tässäkin se antoi ihan mukisematta itseään käpälöitävän!) Lääkäri totesi, että Jalo on ihan kerrassaan ihannepainoinen! "Tuossa kun saat pysymään, niin hienoa" totesi hän. Lääkäri sanoi vielä, että yleensä pitää olla huolestuneempi siitä, että koirat ovat ylipainoisia, joten on hienoa, kun on täydellisen ihannepainoinen koira. (Tähän taas hymiö, jos harrastaisin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti